perjantai 19. maaliskuuta 2021

"Lupaan olle raivokas meidän kaikkien puolesta"

Joe Bidenin hallinnon mielenkiintoisin ministeri lienee sisäministeri Deb Haaland. Hän on USA:n historian ensimmäinen alkuperäiskansan edustaja ministerinä, sillä hän on taustaltaan pueblointiaani. Isänsä puolelta hänellä on myös norjalaiset sukujuuret. Sisäministerin vaikutuspiiriin kuuluvat USA:ssa liittovaltion maat, suojelualueet ja luonnonvarojen käyttö. Liittovaltion hallinnoimilla mailla on usein intiaanien heimoalueita ja heidän kulttuurilleen tärkeitä luonnonmonumentteja. Trumpin aikana näillä alueilla auktorisoitiin luonnonvarojen etsintää suojelualueita pienentämällä. Haaland voi siis viedä kehitystä alkuperäiskansojen ja luonnon kannalta terveempään suuntaan. Hän on myös Bidenin hallinnon ainoa edustaja, joka kuuluu demokraattien vasemmistolaiseen progressiivisiipeen (kuten Bernie Sanders ja Alexandria Ocasio-Cortez. Haaland kannattaa höyrysäröstyksen kieltämistä, eli menetelmän, jossa eritellään öljyliusketta ja liuskekaasua kiviaineksen sisästä. Hän myös kannattaa julkiseen terveydenhuoltojärjestelmään siitymistä USA:ssa. Nämä asiat tosin eivät saa välttämättä kannatusta muulta hallinnolta. Haaland totesi sisäministeriehdokkuutensa vastaanottamistilaisuudessa seuraavaa: 

"... tämä hetki on todella erityinen, kun muistamme sen tosiasian, että entinen sisäministeri asetti aikoinaan tavoitteeksi joko sivistää tai tuhota meidät. Olen elävä testamentti tämän politiikan epäonnistumisesta." 

The Guardian: 27.12.2020

Yleisesti ottaen on mielenkiintoista kuinka alkuperäiskansojen edustajat ovat kaikkein edistyksellisimpiä luonnon suojelijoita. Tämä johtuu varmaankin siitä, että heidän perinteinen elämäntapansa ja elinkeinonsa ovat sidoksissa luontoon. Usein alkuperäiskansat ajattelevat, että luonnosta ei oteta enempää, kuin sinne annetaan. Lisäksi alkuperäiskansat, kuten amerikan mantereen intiaanit ovat usein varsin vasemmistolaisia. Esimerkkinä Deb Haalandin lisäksi vaikkapa Bolivian entinen sosialistinen presidentti Evo Morales. Bolivia ja Ecuador ovat ainoat maat maailmassa, jotka ovat asettaneet luonnon turvaamisen perustuslaissaan valtion perustehtäväksi. Lienee näin, että alkuperäiskansat näkevät oman elinympäristönsä tuhoutumisessa yhteyden erityisesti kapitalistiseen talousjärjestelmään ja kolonialismiin, jotka kulkevat historiallisina ilmiöinä käsi kädessä. Kapitalistinen talousjärjestelmä syntyi, kun amerikan manner löydettiin ja maailmantalous avautui eurooppalaisten löytäessä merireitit aasiaan. Samoin siirtomaiden väkivaltainen valloittaminen alkoi. Kuten eräässä varhaisessa sosialistisessa asiakirjassakin talousjärjestelmämme rajattomuudesta todetaan: kapitalismi ampuu hajalle kaikki kiinanmuurit.

Ei ole siis pelkästään symbolisesti, vaan myös käytännön politiikan kannalta tärkeää, että alkuperäiskansat saavat valtaa yhteiskunnissamme. He ovat hyviä ymmärtämään luonnon arvon ja sen, että talousjärjestelmän ei tule toimia vain rikkaiden ylikansallisten sijoittajien oikeuksien pohjalta. Työläisten ja ympäristön oikeudet ovat tässä määrin yhteneväsiä, vaikka nykypolitiikassa – ei niin järkevät ihmiset – eivät tätä ole kykeneväisiä/halukkaita ymmärtämään. Sen suurempaa nationalismia ei olekaan, kuin oman maan luonnon suojelu tai ajatus siitä, että suurin taloudellinen hyöty työstä kuuluu työntekijöille. Suomalaisillakaan ei ole järjettömän paljon kehumista sen suhteen, miten me pyrimme ymmärtämään saamelaisia, vaikka intresimme ovat yhteneväisiä. hyvänä esimerkkinä tästä on "Ei kaivoksia Suomen käsivarteen"- adressi, joka keräsi viime vuonna 37 000 allekirjoitusta.

Tai kuten Haaland totesi aikaisemmin mainitussa tilaisuudessa: 


"Lupaan olla raivokas meidän kaikkien puolesta."


lauantai 6. maaliskuuta 2021

Mitä pitäisi ajatella kuntavaalien siirtämisestä?

Viime päivinä olen nähnyt useitakin argumentteja kuntavaalien siirtämistä vastaan. Yksi näistä oli historiallinen vertauskuva vuoden 1945 eduskuntavaaleihin, jotka järjestettiin Karjalan evakkojen ollessa vailla pysyvää kotia, Lapin sodan ollessa vielä käynnissä ja Lapin väestön ollessa pakolaisleireillä Ruotsissa saksalaisjoukkojen alta. Nämä seikat toki pitävät paikkaansa, mutta kannattaa muistaa, että tuolloin väistyvää eduskuskuntaa on syystäkin kutsuttu Suomen historiassa nimellä "pitkä parlamentti". Tämä johtuu siitä, että se oli istunut syksystä 1939 ja sen kautta oltiin jatkettu useita kertoja poikkeuslailla. Normaalin syklin mukaan nuo vaalit olisi järjestetty 1943, mutta poikkeusolojen (sodan) vuoksi näin ei tietenkään toimittu. Vuoden 1945 vaalit ovat nimenomaan esimerkki siitä, että poikkeusoloissa vaalien siirtäminen on ollut Suomessa aikaisemminkin mahdollista jopa vuosilla. Nyt ovat myös poikkeusolot, mutta näin pitkälle ei olla menemässä, vaan siirto on kaksi kuukautta. Vertaus on lievästi sanottuna anakronistinen ja tarkoitushakuinen.

Edelliset kuntavaalit 2017 piti järjestää nelivuotisen syklin mukaan jo vuonna 2016, koska edelliset vaalit olivat syksyllä 2012. Ne siirrettiin keväälle 2017, koska vaalit haluttiin järjestää yhteneväisesti, kuten muutkin vaalit alkuvuodesta. Jostain syystä tämä ei herättänyt nykyisissä valittajissa minkäänlaisia tunteita, vaikka perusteluina olivat terveysturvallisuuden sijaan täysin päivämäärälliset seikat. Näin voimme arvioida eri toimijoiden poliittista opportunismia ja/ tai tarvetta kohottaa käsitystä omasta älykkyydestä suuren yleisön silmissä tämän valitettavan, mutta ymmärrettävän siirron tapahtuessa.'

Vaalien siirtämiseen tietysti täytyykin olla mahdollisimman korkea kynnys. Demokratiaan kuulu se, että vaalien ajankohtaa ei voi mielivaltaisesti muuttaa. Tämän sanottuani väitän kenen tahansa tiedostavan ihmisen ymmärtävän, että terveysturvallisuus ei ole mitenkään vähäpätöinen perustelu vaalien siirtämiselle, vaan todella relevantti sellainen. Demokratia ei toteudu myöskään jos ihmiset eivät uskalla äänestää. Ehkäpä kriitikot ovatkin välinpitämättömiä sen suhteen pääsevätkö vaikkapa vanhukset tai sairaat äänestämään laisinkaan.

perjantai 5. maaliskuuta 2021

Asumisen, rakentamisen ja kaupunkiympäristön poliittiset valinnat

Asuntomarkkinat ovat keskeinen esimerkki siitä, kuinka kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä näkyy Suomessa. Kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia kerryttää varallisuutta omistusasumisen muodossa. Esteenä ovat erityisesti asuntojen nousevat hinnat, epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen, varallisuuserot sekä opintojen pidentyminen. Kaikki nämä vaikuttavat sekä yksin että erikseen, mahdollisuuteen saada asuntolainaa pankista,

Demarinuorilta ja Vasemmistonuorilta tuli vasta varsin ajankohtainen ja reilu vaatimus. Asumisen hintatasosta puhuminen on huomattavasti kypsempi kannanotto, kuin jo aikaisemmassa kirjoiutuksessanikin mainitsemani erään oikeistopuolueen kärkipoliitikon muutaman viikon takainen tapa perustella sosiaaliturvaleikkauksia sillä, että köyhillä tai työläisillä ei pitäisikään olla mahdollista asua korkean hintatason kaupungissa.

On sinänsä täysin perusteltua ottaa kantaa siihen kuiluun, joka on repeämässä omistusasumisen ja vuokra-asumisen välille. Tästä inspiroituneena koen hyödyllisenä asumiseen, rakentamiseen ja kaupunkiympäristöön liittyvien kysymysten tarkastelemisen laajemminkin. Siispä seuraavaksi luvassa hiukan omaa pohdintaani näistä aiheista.

Vaikka kallis asuminen liitetään usein pääkaupunkiseutuun, eivät luonteeltaan negatiiviset ilmiöt ole pelkästään Helsingin ilmiö. Viimeisimpien tietojen mukaan Oulu on ainoa suuri kaupunki, jossa asuntojen hinnat ovat nousseet. Tämä lienee lähinnä korona-ajan erityispiirre. Oulu on tietysti edelleenkin varsin edullinen kaupunki suhteessa etelän kaupunkeihin. Asioihin voidaan kuitenkin vaikuttaa asuntorakentamisen ja kaavoittamisen laadullisilla piirteillä. Nousevia hintoja voidaan tukea esimerkiksi tarkoitushakuisesti rakentamalla mahdollisimman tiiviisti esimerkiksi tornitaloja, kuten viime aikoina on tapana ollut. Näille taloille tyypillistä ovat yleensä minimalistisen pienet yksiöt ja huipulle sijoitetut ”korkeatasoiset asunnot” (koodi-ilmaisu yläluokkaiselle asumiselle). Joskus myös todetaan täysin avoimesti, että kaupunkirakenteen tiivistämisellä tavoitellaan ”maan arvon nousua”.

Tornitalorakentaminen ei ole ristiriidassa ainoastaan, jos pyrkimyksenä ovat kohtuuhintaiset asunnot. Suomalaisen kaupunkirakentamisen kivijalkana on 1960-luvun nopeista kaupungistumisen vuosista lähtien ollut luonnonmukaisuus. Suomessa jopa kaupunkiasuminen on haluttu pitää luonnonläheisenä, metsiä on haluttu jättää asuinalueiden läheisyyteen ja lähiörakentaminen on haluttu pitää väljänä. Tällä on haluttu tukea ihmisten vapaata pääsyä lähiluontoon, jonka on katsottu tukevan fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Vastaavasti urbaanin ja tiiviin tiilen ja betonin täyttämän asumisympäristön on perinteisesti katsottu johtavan pahoinvointiin (ja ihan hyvillä perusteilla, ihminen ei voi hyvin, jos hän asuu koirankopissa) samalla, kun se redusoi ihmisen osaksi kasvotonta kaupunkilaista massaa. Tätä kaupunkivastaistakin käsitystä on tukenut toki myös sisällissodan jälkeen poliittisesti, ehkä keinotekoisestikin, konstruoitu talonpoikaisen elämäntavan ihanne ja sen asema osana suomalaisuutta. Joka tapauksessa luonnonläheisyys ja väljyys on oltava periaatteena myös jatkossa. Samoin puistoalueiden rakentamisesta pitää pystyä kauniisti kieltäytymään. Tämä kysymys on noussut esille mm. Tuiranpuiston ja Hupisaarten kohdalla.

Suomessa suuretkin kaupungit on tarkoituksella haluttu pitää mahdollisimman epäsuurkaupunkimaisina. Vaikka on ymmärrettävää, että esimerkiksi kunnallistekniikan rakentaminen, ylläpidon kustannukset ja joukkoliikenne on helppoa järjestää tilanteessa, jossa väestö asuu kaupunkiympäristössä tiiviisti, on sisäistettävä samalla, että Oulun kaltaisen asukastiheydeltään väljän kaupungin tapauksessa liian tiivis itsetarkoituksellisen keskittävä rakentaminen ei johda ainoastaan asuntojen hintojen nousuun ydinalueella ja muihin lieveilmiöihin. Se johtaa nimittäin myös kaupungin sisäiseen alueelliseen eriytymiseen. Niin sanotun ”ydin Oulun” eli alkuperäisen Oulun kaupungin alueella vallitsee kuilu joen pohjoispuolen ja eteläpuolen välillä eteläpuoliskon hyväksi. Pohjoispuoli kärsisi ja näivettyisi liiallisesta tiivistämisestä, koska keskusta on eteläpuolella. Tämä riski realisoituisi myös, jos yliopisto siirtäisi toimintojaan Raksilaan. Lisäksi vuonna 2013 Ouluun liittyneet Haukipudas, Oulunsalo, Kiiminki ja Yli-Ii ja 2006 liittynyt Ylikiiminki jäisivät vielä todennäköisemmin näivettyväksi joutomaaksi. Erityisesti kuntaliitosten jälkeen liitoskuntien asukkaat ansaitsevat politiikkaa, joka tasaa alueellisia eroja. Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että tasapainoisen aluekehityksen on oltavat tavoite jatkossakin.

Huolestuttava ilmiö on myös sijoituskeinottelun rantautuminen tonttibisnekseen. Yksityisten vuokratonttien omistajiksi on alkanut hakeutua ”tonttirahastoja”, jotka omistusasemansa avulla voivat päättää tonttivuokran tason, jonka luonnollisesti maksaa jokainen asukas omissa asumiskuluissaan. Rahaston omistuspohja voi ihmisten tietämättä muuttua ja uudet omistajat voivat olla aikaisempia rajumpia tonttivuokran korotuksen suhteen. On epäoikeudenmukaista, jos tavalliset ihmiset joutuvat maksamaan selkänahastaan nousevina asumiskustannuksina sijoittajakapitalistien voitot. Ilmiötä voi ehkäistä välttämällä kaupungin omistamien tonttien myymistä ja kaavoittamalla yksityisten vuokratonttien sijasta kaupungin omistamia vuokratontteja. Nämä ovat poliittisia valintoja.

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Oikeistosta ja heidän "periaatteistaan"

Olen pannut merkille, kuinka oppositiossa istuvan kokoomuksen poliitikot ovat omassa periaatteellisuudessaan varsin valikoivia. Oikeistopuolue kritisoi kovasti nykyistä hallitusta siitä, että se ei riittävästi edistä "paikallista sopimisista". Kyseessähän on siis koodi-ilmaisu palkkojen alentamiselle ja irtisanomissuojan heikentämiselle tuoreen tutkimuksen mukaan .

"...Palkanalennuksista haluaa neuvotella paikallisesti jopa 53 prosenttia yritystyönantajista. Irtisanomisista ja lomautuksista haluaa neuvotella paikallisesti yli 60 prosenttia yritystyönantajista."


Mm. kokoomuksen Elina Lepomäki on ottanut "paikallisen sopmisen" pakkomielteisesti sydämen asiakseen. Lisäksi hän on parjannut hallitusta useaan otteeseen "sosialistiseksi". Esim. 30.9.2020 julistamalla, kuinka "sosialismin marssi" täytyy pysäyttää. Hän myös kritisoi Marinin hallitusta vähäisistä työmarkkinauudistuksista. Eli ilmeisesti siitä, että ei olla halukkaita heikentämään irtisanomissuojaa tai leikkaamaan palkkoja? Marinin hallitus taitaa tehdä jotain oikein. Sosialismin marssi alkaa kuulostaa oikeastaan aika houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Saman puolueen Kai Mykkänen ilmaisi 6.2.2021 Helsingin Sanomissa, kuinka valtion talouden tilan parantaminen vaatii leikkauksia sosiaaliturvaan (yllätys!). Kuten arvata saattaa, veronkorotuksiin hän ei ollut valmis, koska se osuisi "työhön ja yrittämiseen". Kuten paikallinen sopiminen, myös tämä on koodi-ilmaisu. Työ ja yrittäminen tarkoittaa todellisuudessa omistamista ja pääomatuloja. Kok. vastustaa esimerkiksi pörssiin listautumattomien yritysten osinkoverovapauksista luopumista (eivät kai he vaan ole Ei-puolue?). Sosiaaliturvan leikkaamisen nämä poikkeusyksilöt uskovat johtavan siihen, että ihmiset mystisesti työllistyvät, kun on pakko mennä töihin elääkseen. Todellisuudessahan asia ei näin toimi. On itsessään kuvaavaa, että he luulevat reaalitodellisuuden toimivan niin, että töihin vain lompsitaan ja asia on kiinni omasta motivaatiosta. Kosketuspinta todellisuuteen taitaa olla aika olematon. Li Andersson totesi jo viime syksynä hyvin, että kokoomuksen vaihtoehtobudjetissaan esittämät 400 miljoonan euron leikkaukset sosiaaliturvaan johtaisivat siihen, että Suomeen tulisi 30 000 uutta köyhää, joista 8000 olisi lapsia. (A-Talk, 3.12.2020, kohta 18:28). 

Mykkänen myös totesi käyttännössä, että pienituloisten ihmisten ihmisten ei kuuluisi asua Helsingissä: 

"On hyvää tarkoittava mutta mahdoton yhtälö, jos meillä voi Helsingin niemellä asua vuodesta toiseen toimeentulotuen varassa.”

"Sivistysporvarit" siis haluavat puhdistaa Helsingin köyhistä ja tehdä pääkaupungissa asumisesta ylemmän säädyn yksinoikeuden. Pienituloiset kelpaavat heille korkeintaan palvelusväeksi. Arvata saattaa, että jos joku lähtisi suusanallisesti määrittelemään, missä hyvätuloisilla ei olisi oikeutta asua, olisi kyseessä saman ryhmän edustajien mielestä yksilönvapauden räikeä rikkominen.

Jos haluaa pienentää julkisen velan suhdetta talouteen, täytyy kasvattaa taloutta. Jos haluaa, että ihmiset eivät elä sosiaaliturvalla, täytyy luoda uusia hyväpalkkaisia työpaikkoja.

Mikään näistä mainitsemistani asioista ei toki ole estänyt sitä, etteivätkö nämä markkinatalouden opinkappaleet kainalossaan juoksevat ihmiset olisi samaan aikaan täysin kykeneväisiä huutamaan suuresti parjaamaansa sosialistista holhousvaltiota apuun, kun kyseessä on yritysten pelastaminen koronavirukselta. Hallituksen yritysten kustannustuet toivotetaan tervetulleiksi ja ehkäpä ne voisivat olla vielä kattavampiakin! Jos kokoomuslaiset todella uskoisivat saarnaamaansa markkinatalouteen, siihen että kysynnän ja tarjonnan lakien täytyy ohjata hintasignaaleja mahdollisimman vapaasti ilman valtion interventiota, ja että yritys kantaa riskin ottaessaan sekä positiiviset, että negatiiviset vaikutukset, olisivat he silloin täysin sujut sen kanssa, että yrityksiä voi mennä myöskin konkurssiin. Nyt näyttää lähinnä siltä, että kokoomuksen suhtautuminen markkinatalouteen on samanlaista, kuin katolisten pappien suhtautuminen selibaattiin: se ei koske minua, vaan kaikkia muita. Markkinakuri on tarkoitettu työläisille, köyhille ja sairaille, yritysten (hyvin toimeen tulevien sellaisten), suurituloisten ja varakkaiden tulee saada nauttia valtiovallan erityissuojelua veronmaksajien piikkiin. Sosiaaliturvaa pitää leikata, suurituloisten veroja ei saa korottaa.

Tai sitten Lepomäen sanoin niin sanottua sosialismin marssia ei todella voi pysäyttää, kun jo oikeistokin kannattaa jonkin sortin sosialismia. Erona oikeiston ja vasemmiston välillä on vaan se, kenelle tämä sosialismi on suunntattu.


keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Kestävässä kehityksessä taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys kytketään yhteen

 Ympäristökysymykset nähdään usein haastavana ongelmana tai poliittisluontoisena kiistakapulana. Ilmastotieteilijät ovat yksimielisiä siitä, että ilmaston lämpeneminen on ihmisen aiheuttama ongelma ja tehokkain tapa vastata tähän on vähentää hiilidioksidipäästöjä. Liian usein ei kuitenkaan havaita sitä suurta potentiaalia, joka piilee siirtymässä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa: uudet ympäristöystävälliset ratkaisut nimittäin luovat talouteen uutta kysyntää, uusia työpaikkoja ja uusia verotuloja. Onpa kyseessä sitten rakennusten energiatehokkuuteen panostaminen, kaukolämpöverkon laajentaminen, kiertotalous (raaka-aineiden uusiokäyttö), jätteiden poltto uudeksi energiaksi, ruokahävikin vähentäminen tai uusiutuvien energianlähteiden, kuten aurinko- ja tuulivoiman rakentaminen, ovat kyseessä investoinnit, jotka vaativat tekeviä käsiä toteutuakseen.

Hyvä uutinen on se, että tulevaisuus on jo alkanut saapua meille. Pohjois-Pohjanmaa on jo nyt Suomen kuningas esimerkiksi tuulivoiman suhteen: 40 % Suomen tuulisähköstä tuotetaan maakunnassamme. Tuulivoimaloiden kaavoittaminen kunnan maille tarkoittaa kunnalle vuokratuloja, tuulivoimayhtiöt maksavat voitoistaan yhteisöverotuloja ja niiden rakentaminen ja ylläpito työllistävät paikallisia. Moni pieni kunta on pelastanut tuulivoimatuloilla oman taloutensa. Voimaloita voisi rakentaa Ouluunkin lisää. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton TUULI-hankkeessa maakuntakaavaan on kartoitettu tuulivoimaloita varten alueita niin, että ne eivät häiritse paikallista asutusta.

Ympäristöystävälliset teknologiat vähentävät ympäristön kuormitusta, turvaavat monipuolisen luonnon, lisäävät ihmisten hyvinvointia ja toimivat samaan aikaan talouden sektorina, joka synnyttää matalammin koulutetuille ihmisille työpaikkoja, joiden määrä on tunnetusti vähentynyt, kun globaalin kapitalismin aikana tuottavia teollisuustyöpaikkoja on siirretty halvempien kustannusten perässä Aasian ja Etelä-Amerikan maihin.

Tämä visio on kiinni toteuttamisen rohkeudesta. Suomessa Lahti on valittu Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuonna 2021. Lahdessa 99 % kotitalousjätteestä päätyy hyötykäyttöön, kaupunki lämmitetään kierrätyspolttoaineella ja se on leikannut hiilidioksidipäästöjään 70 % vuoden 1990 tasoon nähden. Hankkeen myötä Lahteen on syntynyt niin paljon vihreitä työpaikkoja, että sektori kärsii työvoimapulasta. Meidän Oulussa tulisi tähdätä samaan.

Oulun täytyy hyödyntää oma luontonsa kansalaisten hyvinvoinnin lähteenä. Esimerkiksi Oulun vesistöjä, kuten Oulujoen jokivartta ja suistoa ei saa nähdä hinnakkaiden asuntojen ja tornitalojen sijoituskohteena, vaan se täytyy hyödyntää virkistyskäytön, ulkoilun, liikunnan, palveluiden, ja tapahtumien kivijalkana. Sama koskee sisävesistöjä, kuten Kuivasjärveä ja Pyykösjärveä. Myös näiden järvien kunnossapitoon tulee panostaa, jotta veden laatu paranisi ja ravinnepitoisuus vähenisi. Näin estetään esimerkiksi sinilevän kukinta. Myös merenranta-alue tulisi hyödyntää nykyistä monipuolisemmin kansalaisten yhteiseksi iloksi.

Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys kytketään yhteen. Nämä teemat ovat Yhdistyneiden Kansakuntien jakamia periaatteita ja niiden n näyttävä läpileikkaavasti myös paikallisessa päätöksenteossa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Poliittiset hirviöt saavat voimaa eriarvoistumisesta

Ääriryhmien onnistunut tunkeutuminen Yhdysvaltojen kongressitaloon on osoittanut, kuinka helposti demokraattista järjestelmää voi uhata. Äärioikeisto on ilmiönä inhottava ja herättää monessa kysymyksen, miten ihminen voi päätyä kannattamaan sellaista liikettä? Aidon humanistin täytyy kuitenkin ymmärtää näitä ihmisiä. Silloinkin, kun katsoisi heidän johtopäätöksensä täysin vääriksi.

Kreikkalainen ekonomisti Yanis Varoufakis on joskus todennut osuvasti, että talouden deflaatiospiraali on parasta kasvupintaa poliittisille hirviöille. 1930-luvun laman tuoma kurjuus nosti Hitlerin valtaan Saksassa. Talousvaikeudet nostivat Slodoban Milosevicin serbinationalismia Jugoslaviassa ja 2008 finanssikriisin jälkeen moderni äärioikeisto, kuten herra Trump ovat kasvattaneet suosiotaan.

Historiallista ja nykyistä äärioikeistoa yhdistää se, että he lupaavat palauttaa nöyryytetyille itsetunnon. Hitler, Mussolini ja Trump lupasivat ihmisille, että he saisivat olla uudelleen ylpeästi saksalaisia, italialaisia ja amerikkalaisia. Kansallistunne ja yhteinen vihollinen, yleensä ulkomaalainen sellainen tai jonkin vähemmistöryhmän syyllistäminen ovat ihmisten primitiivisiin osiin vetoavia aseita sukupolvesta toiseen.

Kannattajakuntaa ääriryhmille ovat ihmiset, joiden asema on nopeasti heikentynyt ansiotason laskun ja eriarvoistumisen myötä. 2000-luvun alun latinalaisessa Amerikassa usko demokratian toimivuuteen oli maailman alhaisinta. Samaan aikaan maanosa oli kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n sanelemien talousohjelmien, kuten leikkausten ja yksityistämisten runtelema. Kollektiivisen nöyryytyksen kohteeksi joutuneet ihmiset menettävät luottamuksensa yhteiskuntaan ja alkavat kaivata vahvaa johtajaa.

Kaikki yhteiskunnat eivät automaattisesti muutu diktatuureiksi, mutta demokratian kestävyys on vaihtelevaa. Unkarissa ja Venäjällä Viktor Orban ja Vladimir Putin ovat onnistuneet kaappaamaan poliittisen koneiston, oikeuslaitoksen ja median haltuunsa vain muovatakseen maansa parlamentaarisiksi diktatuureiksi. Kuten maanjäristykselle altistuvat rakennukset, myös instituutiot kestävät järähdyksiä vaihtelevasti. USA:n demokratian pelastukseksi onkin saattanut koitua juuri vahvat instituutiot.

Suomi on poikkeuksellisellakin tavalla selvinnyt itsenäisyytensä aikana suurista vaikeuksista. Sisällissota päättyi henkisesti jakaantuneen, mutta demokraattisen kansakunnan syntyyn. Mäntsälän kapina kukistettiin radiopuheella. Emme ole olleet koskaan diktatuuri. Toiseen maailmansotaan osallistuneiden Euroopan maiden pääkaupungeista vain kolmea ei miehitetty: Lontoota, Moskovaa ja Helsinkiä. Me kestämme järistyksiä ja saamme olla siitä ylpeitä.

Naiiveja emme silti saa olla. Jos jokin asia voi lyödä bensaa autoritaarisuuden liekkeihin, niin epätasainen talouskehitys. Ekonomisti Sixten Korkman kirjoitti 20.12.2020 Helsingin Sanomien kolumnissaan populismin olevan varoituskello, joka vaatii asettamaan politiikalle uusia vaatimuksia. Näiksi vaatimuksiksi hän nimesi julkisten palveluiden vahvistamisen ja eriarvoisuuden vähentämisen. Koronakriisissä Suomi on elvyttänyt ja ottanut iskun julkisen vallan harteille, mutta näiden periaatteiden on kannateltava käytännön politiikkaa kriisin jälkeenkin. Samalla on muistettava, että demokratia ei ole vain väline, vaan itsessään arvokasta.


Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä 28.1.2020 ja Debatti-verkkomediassa 1.2.2020

tiistai 26. tammikuuta 2021

Hyvää ei saa halvalla

 

”Oulun kaupungin Tilakeskus-liikelaitoksen johtaja Jouko Leskinen kaipaa radikaalia muutosta rakentamisen valvontaan kunnissa. Oulussa on havaittu sisäilma- ja kosteusongelmia esiintyvän erityisesti sellaisissa kiinteistöissä, joiden rakentamisessa tai peruskorjaamisessa on käytetty ostopalveluna hankittua ulkopuolista valvojaa.” (Kaleva 19.2.2017 https://www.kaleva.fi/oulun-tilakeskuksen-johtaja-rakentamisen-valvonta/1656268 )

Oulun Tilakeskuksen johtaja totesi vuonna 2017, että yksityisten konsulttien hyödyntäminen rakentamisen valvonnassa on ongelmallista. Hänen mukaansa rakennusvirheitä ja niistä aiheutuvia ongelmia pystyttäisiin ennaltaehkäisemään tehokkaammin, jos rakentamista valvottaisiin kunnan virkamiestyönä. Konsultti pyrkii tekemään vain sopimukseen ennalta kirjatut asiat ja tämä kilpailutetaan yleensä halvan hinnan eikä laadun perusteella.

Rakentamisen valvonnan ottaminen kunnan omaksi työksi varmasti maksaisi, mutta pitkällä tähtäimellä se voisi ehkäistä ongelmia ja kustannuksia. Suomessa on yleisesti puhuttu rakentamisen huonosta laadusta. Upouudet rakennukset saattavat kohdata kosteusongelmia muutama vuotta valmistumisen jälkeen. Epäterveellinen sisäilma on puolestaan kansanterveyskysymys. Jos rakentaminen olisi laadukkaampaa, säästäisivät korjauskulujen minimointi ja terveysvaikutukset vuosien varrella paljon rahaa. Säästöön jääneiden resurssien mittakaava olisi todennäköisesti paljon suurempi, kuin mitkään niistä ”säästöistä”, joita kaupunki nyt puuhaa.

Halpa ei usein ole laadukasta. Taloudellisissa kysymyksissä on syytä arvioida vaikutuksia kauaskantoisesti. Näin voidaan havaita, että mekaaninen säästötoimenpide voikin synnyttää lisäkustannuksia ja puolestaan fiksusti tehty investointi voi maksaa itsensä takaisin.