Leikkauspolitiikka ei edelleenkään toimi

Käsittelen tässä kirjoituksessa lyhyehkösti samaa aihetta, josta olen kirjoittanut jo joskus aikaisemmin. Kyseessä on kuitenkin niin tärkeä yhteiskunnallinen aihe, että sitä ei voi paaluttaa koskaan liikaa.

Sanna Marin on raikas tuulahdus pääministerinä sikäli, koska hän älyää, että leikkaispolitiikka ei ole kategorisesti ikinä onnistunut tasapainottamaan minkään valtion budjettialijäämää. Kuitenkin jo nyt koronaviruksen aiheuttaman laskusuhdanteen sattuessa on alkanut kuulemaan sitä samaa päättelyvirhettä, kuin viime laman aikana mm. joiltakin poliitikoilta ja "asiantuntijoilta" siitä, että jos valtio velkaantuu niin edessä ovat "valtavat leikkaukset" ikään kuin se olisi ainoa vaihtoehto.

Tässä videossa vuoden 2001 talousnobelisti Joseph Stiglitz kertoo kattavasti, mutta ytimekkäästi miksi leikkauslinja (austerity) ei toimi.




Vieläkin ytimekkäämmän näkökulman tarjoaa ekonomisti Yanis Varoufakis BBC:n Question Time ohjelmassa.



Seuraavan kerran kun kuulette väitteen leikkausten välttämättömyydestä, voitte sanoa, että kysymys ei ole ainoastaan taloudellisesti toimimattomasta, vaan myös inhimillisesti tuhoisasta politiikasta. Sen sijaan pitää panostaa inhimillistä kehitystä tukeviin kohteisiin aka. tulevaisuusinvestointeihin kuten koulutukseen, kansaterveyteen, innovaatioihin, infrastruktuuriin ja tilkitä alijäämää nostamalla rikkaiden verotusta.

Historiasta kannattaa oppia – Bernie Sanders esimerkkinä Suomen sosialidemokraateille

Kirjoitus on kirjoitettu ennen koronaviruksen aiheuttamia poikkeusoloja. Sen sisältö on kuitenkin viruksen aiheuttaman laskusuhdanteen vuoksi ajankohtaisempi, kuin kirjoitushetkellä.

----

Elämme monessa mielessä post-modernia 1930-lukua. Investointipankki Lehman Brothersin konkurssista alkanut vuoden 2008 finanssikriisi ja sitä seurannut lama muistuttaa ironisesti vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen alkanutta syvää talouden laskusuhdannetta. Kuten 30-luvulla, myös omaa aikaamme leimaavat rasismi ja äärioikeisto. Finanssikriisin kiistaton syyllinen oli sääntelemätön kapitalismi. Sama sääntelemätön kapitalismi leimaa globaalia markkinataloutta. Globaalit maailmanmarkkinat ovat ampuneet hajalle kaikki kiinanmuurit ja luoneet edellytykset niin pääomien vapaalle liikkuvuudelle, veronkierrolle, kuin työpaikkojen ulkoistamisellekin. Markkinavalta on ottanut asemansa myös politiikassa. Kilpailukyvyn ja joustavuuden nimissä perustellaan työntekijöiden aseman heikentämistä. Rikkaita suosivat veroratkaisut koplattuna julkisten palveluiden ja sosiaaliturvan leikkauksiin ovat saaneet nimen ”talkoot”. Monessa länsimaassa kriisiytyneet pankit pelastettiin finanssikriisin aikana veronmaksajien rahoilla, mutta tavalliselle ihmiselle tarjottiin sopeutuksia ja leikkauspolitiikkaa.

Viimeisen 30-vuoden aikainen poliittinen konsensus on murtunut lukuisissa maissa. Suomessa puoluekenttä oli viime vuoden eduskuntavaaleissa pirstaloitunut. Suurimman puolueen asema irtosi 40 paikalla. Saksassa perinteiset puolueet kristillisdemokraatit ja SPD saisivat nyt vaaleissa 40% kannatuksen, kun vielä 1980-luvulla ne keräsivät lähes 90% äänistä. Yhdysvalloissa kaksi poliittista dynastiaa kokivat tappion vuonna 2016. Bushien loppu koitti republikaanien esivaaleissa ja Clintonien virallisessa presidentinvaalissa. Nousussa ovat olleet konsensuksen ulkopuoliset ryhmät kuten 1930-luvulla. Viimeiset neljä vuotta olemme saaneet seurata Trumpin presidenttikautta. Politiikassa on kuitenkin myös toivoa antava poikkeus.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Vermontin senaattori Bernie Sanders on luonut nuorista, työläisistä ja vähemmistöistä koostuvan laaja-alaisen massaliikkeen, joka nojaa amerikkalaisittain poikkeuksellisesti pohjoismaisen hyvinvointivaltionkin sisältämiin periaatteisiin. Oikeus terveydenhuoltoon, päivähoitoon, koulutukseen ja ankara miljardööriluokan arvostelu ovat osa Sandersin agendaa. Sanders määritteleekin itsensä rohkeasti demokraattiseksi sosialistiksi. Sosialismi on Kylmän sodan historian vuoksi ollut USA:n politiikassa pitkään kirosana, mutta mielipidetiedustelut kertovat jotakin yllättävää: Sanders on Yhdysvaltojen suosituin poliitikko. Sosialismin suosio amerikkalaisten keskuudessa olisi tuntunut mahdottomalle ajatukselle vielä vuosikymmen sitten. Ei pitäisi kuitenkaan olla yllätys, että valtaviksi revenneiden tuloerojen, prekarisoituvien työmarkkinoiden, kasvavien alueellisten erojen ja miljardöörien dominoiman talouselämän maassa Sandersin liike nousee. Sanders kampanjoi miljardööriluokkaa vastaan, lupaa julkista Medicare For All- terveydenhuolto-ohjelmaa, lukukausimaksujen poistamista, Wall Streetin pankkien sääntelyä, rikkaiden verojen korotuksia, palkkatasa-arvoa, sosiaaliturvan vahvistamista, työväestön järjestäytyneisyyden edistämistä ja humanistista ulkopolitiikkaa. Työllisyyttä ja kysyntää talouteen luodakseen Sanders haluaa luoda investoimalla infrastruktuuriin ja puhtaaseen teknologiaan Green New Deal-investointiohjelman avulla. Mielenkiintoista onkin, että Green New Dealin idean juuret ovat 1930-luvulla.

Yhdysvaltain 1930- ja 40-lukujen Presidentin Franklin D. Rooseveltin hallinnon New Deal oli talousohjelma, jonka pääperiaate oli kyseenalaistaa aikansa vallitseva käsitys passiivisesta vyönkiristyspolitiikasta ja luoda valtiolle aktiivinen rooli talouteen. New Deal käytännössä johti fiskaaliseen elvytykseen ja kokonaiskysyntää lisäämällä lopetti suuren laman syöksykierteen. Alkunsa saivat pankkisääntely, työllistämisohjelmat, minipalkka, kuin mittavien rakennusohjelmien ohessa Golden Gate siltakin. Rooseveltin virkaanastujaispuheen lause kuvasi New Dealin henkeä: ”Ainoa asia, joka meillä on pelättävämme, on pelko itse”.

Ei ole kaukaa haettu ajatus, että New Deal pelasti USA:n ajautumasta autoritaarisuuteen. Historialliseen dynamiikkaan erikoistunut tiedemies Peter Turchin on havainnoinut, että historia noudattaa sääntöjä siinä, missä fysiikkakin ja poliittinen epävakaus on syklistä, kuten talous. Vallankumoukset toteutuvat idiosynkraattisina purkauksina, jos yhteiskunnallinen eliitti ei epäsuhtaisen talous- ja väestökehityksen vallitessa suostu massoja hyödyttäviin tulonjaon uudistuksiin. Turchin arvioi New Dealin ohjanneen USA:n pois mahdollisen vallankumouksen toteutumisesta. Saksassa samaan aikaan toisenlainen kehitys toi valtaan Hitlerin. Ekonomisti Yanis Varoufakis on todennut, että paras kasvupinta poliittisille hirviöille on talouden deflaatiospiraali. Tämä voidaan havaita myös meidän aikanamme. Ei vähiten Varoufakiksen omassa kotimaassa Kreikassa, jossa joitakin vuosia sitten parlamentin kolmanneksi suurin puolue oli natsipuolue Kultainen aamunkoitto. Saksan 1930-luvun esimerkki osoittaa mihin voi pahimmillaan johtaa se, kun ihmisten muutoksenhalu kanavoituu väärin. Pienenkin signaalin, kuten äärioikeiston väkivallan yleistyminen Saksassa tai Perussuomalaisten kansanedustajien väkivallan ihannointi ja rasismi saisivat palauttaa ihmiset maan pinnalle siitä, että vaikka todennäköisyys historian toistumiselle olisikin pieni, se on silti olemassa. Äärioikeiston kanssa ei pidä tehdä yhteistyötä, koska autoritarisuuden ja demokratian, terrorin ja rauhan välillä ei voi tehdä kompromissia. Paras tapa yhteiskunnallisen tyytymättömyyden kuihduttamiseksi on rakentaa sinänsä oikeutetun muutoshalukkuuden kanavaksi uusi edistyksellinen yhteiskuntasopimus. Tästä esimerkkejä ovat New Deal suuren laman aikana USA:ssa, ruotsalainen Kansankoti Ådalenin laukausten jälkeen ja Sandersin demokraattinen sosialismi. Vastaus kapitalismin sisäsyntyisiin ongelmiin löydetään vain sen kritiikistä. Tämä ymmärrettiin vastikään jopa talouslehti Financial Timesissa.

Vaikka Sandersin politiikka peilaa paljon pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaa, on meidän suomalaisten hyvä ottaa mallia myös Sandersista. Vaikka Suomen ongelmat eivät ole yhtä suuria, kuin USA:n, myös meidän yhteiskuntamme on altis historian syklisyydelle. Hyvinvointivaltio vähensi eriarvoisuutta yhteiskunnassa vuosikymmenien ajan. Kuitenkin 90-luvun laman jälkeinen aika on ollut eriarvoistumisen ja luokkayhteiskunnan paluun aikaa. Tilastokeskuksen tietojen mukaan pienituloisten osuus väestöstä 90-luvun alussa oli alle 8%. Sen jälkeen osuus on noussut viime aikojen 12% tasolle. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin 150 000 lasta elää maassamme köyhyysrajan alapuolella. Varakkain 10% omisti Suomessa 37% kaikesta nettovarallisuudesta vuonna 1987. Vuonna 2016 osuus oli jo lähes 50%. Verotuksen painopiste on Suomessa siirtynyt pois pääomatuloista ja varallisuudesta samalla, kun hyvinvointivaltiota on purettu. Näihin asioihin on saattanut olla vaikutusta sillä, että viimeisen 33 vuoden aikana kokoomus on istunut hallituksessa 28 vuotta.

Ylen MOT-ohjelma uutisoi vuonna 2016, että hissivalmistaja Koneen pääosakas Antti Herlin maksoi 160 miljoonan euron osingoista 4,7% veroa verosuunnittelun ansiosta. Viime syksynä Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan Suomen rikkaimmasta promillesta tehty tutkimus piirsi kuvan varakkaiden kykenemättömyydestä ymmärtää tavallista ihmistä ja esitti raharikkaiden kytköksiä elinkeinoelämään. Elinkeinoelämän Keskusliiton hallituksen jäsenistä esimerkiksi 64% kuuluu varakkaimpaan promilleen. Maassamme kourallinen rikkaita on hyötynyt talousjärjestelmästä suhteettoman paljon ja omaa paljon yhteiskunnallista valtaa.

Bernie Sanders totesi vaaliväittelyssä Las Vegasissa presidenttiehdokkuutta tavoittelevalle miljardööri Michael Bloombergille: ”Sinä et ole yksin luonut omaisuuttasi, vaan myös työntekijöilläsi saattoi olla osuutta asiaan”. Tämä tulisi todeta kaikille miljonääreille ja miljardööreille myös Suomessa. Taloudellinen menestys on aina luotu yhdessä. Menestyäkseen yritys tarvitsee työntekijöitä, työntekijä yritystä, yritys lainaa, pankki lainoitettavaa ja yhteiskunta verotuloja. Yritys tarvitsee osaamista, infrastruktuuria ja lainsäädäntöä yhteiskunnalta. Eikä talous pyöri ilman kuluttajiakaan. Talouden kasvu syntyy kollektiivisesti ja siksi ei ole radikaali idea, että eniten menestyvät antavat yhteiskunnalle omastaan takaisin.

Onpa kysymys sitten leikkauspolitiikasta, eriarvoistumisesta, rikkaita hyödyttävistä verotuksen porsaanrei’istä tai julkisten palveluiden yksityistämisestä, ovat ihmiset läpensä leipääntyneitä siihen, että yhteiskunnissamme on totuttu yksityistämään voitot ja sosialisoimaan tappiot. Siksi juuri nyt aikamme vaatii New Dealin kaltaista uuden poliittisen konsensuksen rakentamista, joka hyödyttää tavallista kansaa eikä rikkaita ja markkinavoimia ja johon muutoshalu voidaan kanavoida. Yhdysvalloissa tämän poliittisen koalition pohja on Bernie Sandersin demokraattinen sosialismi ja Suomessa sen pohjana tulee toimia SDP:n varaan rakennettu demokraattinen sosialismi. Toivonkin, että tulevassa puoluekokouksessa ja sen jälkeen SDP:ssä ollaan valmiita pohtimaan poliittisia linjauksia radikaalilta pohjalta. Sanna Marinin ehdotus kuusituntisesta työpäivästä on hyvä esimerkki tällaisesta linjasta. Tämän ohessa meidän tulee mielestäni ajaa hyvinvointivaltion vahvistamista ja eriarvoisuuden vähentämistä onpa kyseessä sitten alueelliset, sosiaaliset, tulonjaolliset tai varallisuuteen liittyvät erot. Meidän tulee vastustaa markkinafundamentalismia, onpa kyseessä sitten kunnallisen vesilaitoksen tai työterveyshuollon yksityistäminen. Sähkönsiirtoyhtiöt tulee palauttaa julkisyhteisöjen omistukseen siirtohintojen nousun estämiseksi. Investointivajeesta kielivänä nolla- ja miinuskorkojen aikana kokonaiskysyntää tulee vahvistaa. Investointipotentiaali ilmastokriisin aikana on puhtaassa teknologiassa, ja sen ympärille syntyvät myös tulevaisuuden työpaikat. Kaikki tämä vaatii rahaa ja se tulee hankkia kiristämällä pääomatulojen ja varallisuuden verotusta. Verovapaita osinkoja ei tässä maassa pidä tuntea ja veronkierron tulee olla laitonta. Suomalainen osuustoimintaliike, Saksan työntekijöiden omistamat yritykset ja Baskimaan Mondragon-osuuskuntayhtymä toimivat mallina siitä, miten työn ja pääoman välinen ristiriita voidaan ratkaista. Tulevaisuuden Suomen on oltava talousdemokratia, jossa valta on tavallisella ihmisellä eikä EK:n promillekerholla. Nämä esitykset voivat olla omana aikanamme sitä, mitä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, kahdeksan tunnin työpäivä, peruskoulu ja kansanterveyslaki olivat aikaisemmille sukupolville. Suomi on parhaimmillaan, kun uskallamme olla rohkeita.

Bernie Sandersin esimerkki osoittaa, että nykyihminen voi välttää menneisyyden virheiden toistamisen, jos ymmärrämme, että paras vastavoima epäinhimillisyydelle on aina inhimillisyys.