torstai 19. maaliskuuta 2020

Koronavirus, julkinen terveydenhuolto ja markkinatalous

Elämme siis tällä hetkellä sikäli poikkeuksellisia aikoja, että Suomi on ensimmäistä kertaa poikkeustilassa sitten toisen maailmansodan. Tällä kertaa syynä on WHO:n pandemiaksi julistama koronavirus.

Virus on vaikutuksiltaan ennakko-odotuksia voimakkaampi. Se on saanut valtioita rajoittamaan liikkumista, lentoliikennettä, teollisuuden toimintaa ja johtanut myös rajojen sulkemiseen 19.3.2020 kotimassamme Suomessa.

Korona myös kaikkien arvoiden mukaan ajaa maailmantalouden uuteen lamaan. Edellisestä vuoden 2008 kriisistä ei ole kunnolla elvytty sikäli, että esimerkiksi EKP:n nolla- ja miinusmerkkiset korot ovat osoitus alhaisesta markkinakorosta, joka puolestaan on osoitus investointi- ja kysyntävajeesta, eli suomeksi sanottuna siitä, että yksityinen sektori Euroopassa säästää enemmän, kuin se investoi. Tämä näkyy keskuspankin pikkeuksellisen korkopolitiikan lisäksi myös siinä, miksi Suomen talous on kasvanut vuoden 2008 kriisin jälkeen verrattain vähän. Se, että viime vuosina media, poliitikot, elinkeinoelämä ja pankkiekonomistit ovat viisaudessaan julistaneet, että talouden ongelmat johtuvat ainoastaan siitä, että työläisten selkänahasta ei ole revitty tarpeeksi kiky-tunteja sivuuttaen yleiseurooppalaisen kysyntävajeen on tätä taustaa vasten huvittavaa.

Uusi taantuma eittämättä pitääkin paikkaansa. Suomessa ja muualla maailmassa on havahduttu siihen, kuinka ihmisten rajoittunut liikkuminen ajaa yrityksiä ahdinkoon ja jopa konkurssiin. Hallitus on ilmoittanut tähän mennessä 5 mrd:n euron tukitoimista yrityksille. Huoli yrittäjistä on poikkeuksellisessa tilanteessa kieltämättä aito.
(edit: 5.4.2020. Hallitus ilmoitti 20.3.2020, että yritysten pelastuspaketti nousi 15 miljardiin euroon tehden siitä Suomen taloushistorian suurimman pelastuspaketin.)

Tämä pistää kuitenkin pohtimaan laajemmin markkinatalouden ideaa. Markkinataloushan kenen tahansa uusliberalistin mielestä toimii niin, että kysynnän ja tarjonnan lait määräävät yhteiskunnassa. Ihmisten ja yritysten välillä tulee olla kilpailua. Se, joka on kilpailukykyisin, voittaa. Kilpailumekanismi palkitsee viisaita, ahkeria ja yrittelijäitä ja kannustaa (tai rankaisee) heikompia yrittämään enemmän. Kuka tahansa aito markkinatalouden ystävä väittää, että kaikki tämä toimii moitteettomasti, kunhnan hallitukset, valtiot ja keskuspankit puuttuvat talouteen mahdollisimman vähän. Markkinoiden kyky kilpailuttaa, kannustaa tai karsia tehottomuutta pystytään näin maksimoimaan.

Näin ollen on todella ironista, että markkinatalous ylivertaisena talousjärjestelmänä, siis se sama talousjärjestelmä, jonka toimivuus kuulemma vaatii hallitusten, valtioiden ja keskuspankkien mahdollisimman vähäistä puuttumista, vaatii toimiakseen hallitusten, valtioiden ja keskuspankkien mittavan pelastusoperaation näköjään noin joka kymmenes vuosi. Edellisen kerran finanssikriisin aikaan 2008, kun useassa maassa pankit pelastettiin ja nyt 2020, kun koronaviruksen aiheuttaman taantuman vuoksi valtiota vaaditaan pelastamaan vähintäänkin yritykset. Yritysten pelastaminen voikin olla perusteltua, mutta nämä yrittäjien anomukset tulee muistaa myös silloin, kun kritisoidaan valtiota byrokraattisuudesta tai liian korkeista veroista. Ehkäpä valtion osuus talouselämässä ei olekaan paha asia, jos jyrkimmätkin kokoomuslaiset vaativat valtiolta pelastuspakettia yrityksille?

Juha Sipilän porvarihallituksen aikana erityisesti kokoomuslaiset kannattivat ajatusta sote-palveluiden valinnanvapaudesta, eli siitä, että yksityinen ja julkinen palveluntuottaja naitetaan toisiinsa mahdollisimman tiiviisti. Asiakas saa valita, mistä palvelunsa haluaa saada ja yritykset saavat julkisen vallan turvin lisää asiakkaita. Samalla markkinatalouden logiikalla perusteltiin mm. julkisen sektorin tehottomuuden ja jonojen poistamista, kun yksityinen sektori saadaan mukaan tekemään taikojaan. Ei liene kaukaa haettua, että kokoomuksen kytkökset terveysyrityksiin on saattanut vaikuttaa tähän kaikkeen.

Jostain syystä kuitenkin koronaviruksen aikana kenellekkään ei tunnu olevan epäselvää, että julkinen terveydenhuolto taistelee kriisiä vastaan, julkisen terveydenhuollon työntekijät ovat alansa rautaisia ammattilaisia ja kannetaan huolta julkisen terveydenhuollon kantokyvystä pandemian edetessä. Voisiko poliittinen oikeisto vetää tästä johtopäätökset? Voisiko se olla niin, että yksityiset voittoa tavoittelevat yritykset eivä ole se paras mahdollinen toimija, kun vastassa on globaali pandemia? Voisiko olla, että yksityinen sairaala tai terveyskeskus minimoi kustannukset hankkimalla varastoon mahdollisimman vähän hengityssuojia ja käsidesiä ja palkkaamalla mahdollisimman vähän työntekijöitä, jotta viivan yläpuolelle jäisi mahdollisimman paljon rahaa? Voisiko olla, että yksityinen terveydenhuolto vastaa hyvin rahan niittämiseen ja tilanteeseen, jossa espoolaisen porvarin pitää päästä yksityiselle näyttämään nuhaansa, mutta huonosti, kun on tosi kyseessä? Esimerkiksi koronavirus. Voisiko olla, että julkinen terveydenhuolto vastaa kaikkeen tähän paremmin, koska sen tehtävä ei ole tavoitella voittoa, vaan vastata kansanterveydestä? Voisiko olla, että julkinen terveydenhuolto on julkisesti resurssoituna kantokykyisempi järjestelmä taistelemaan pandemiaa vastaan? Ja lopuksi voisiko olla, että meidän ei kannata perustaa terveydenhuoltoamme yksityisten yritysten varaan, koska järjestelmän tulee parhaimmillaan vastata globaaliin pandemiaan? Marinin hallitukselle tämä kaikki on varmasti ilmiselvää, mutta toivon että poliittinen oikeisto tämän kriisin jälkeen oppisi tästä kaikesta jotakin.

Taloudesta vielä vähän. Olemme nähneet myös aikaisemmin 1990-luvun laman, 1970-luvun Bretton Woods-järjestelmän romuttumisen ja öljykriisien aiheuttamat lamat ja vuoden 1929 pörssiromahduksen. Säännöllisin väliajoin julkisen vallan tulee pelastaa sukupolvesta toiseen talousjärjestelmä, joka oikeuttaa oman ylivertaisuutensa sillä, että se toimii parhaiten, kun julkinen valta ei siihe puutu. Jos näistäkin tosiasioista huolimatta ihmiset mahdollisesti koronavirksen jälkeisenä aikana palaavat uskomaan samoihin markkinoiden ylivertaisuuteen ja ajatukseen yksityisen voitontavoittelun ulottamisesta kaikille yhteiskunnan osa-alueille, on se jo itsessään jonkinlainen osoitus nykyihmisten kykenemättömyydestä ajatella kriittisesti. Lieneeköhän kulttuurillisesti opittu asia, että vapaa markkinatalous olisi luonnon ekosysteemin lailla itse itseään korjaava konstruktio varsinkin, kun reaalitodellisuus osoittaa toista.

Toivottavasti nyt viimeistään älytään, että valtion puuttuminen talouteen on välttämätöntä, että julkinen terveydenhuolto on ylivertainen tehokkuudessaan suhteessa yksityiseen toimijaan, että valtio on yrittäjän paras ystävä ja että mikään näistä edellä mainituista ajatuksista ei ole äärivasemmistolaista höpinää, vaan terven järjen käyttöä.