Vappu on kevään, nuoruuden ja opiskelijoiden
juhla. Ennen kaikkea se tunnetaan työväen juhlapäivänä. Suomessa suomalaisen
työn päivää on liputettu vuodesta 1979 eteenpäin. Vapun historiallinen tausta
on amerikkalaisen työväenliikkeen kamppailussa työläisten oikeuksien puolesta
niin sanotussa Haymarketin verilöylyssä. Toukokuun
alussa vuonna 1886 Yhdysvalloissa järjestettiin laajoja lakkoja, joissa
työväestö vaati kahdeksan tunnin työpäivään siirtymistä. Chicagon Haymarketissa
työväestön ja virkavallan välillä syntyi väkivaltaisia yhteenottoja, joissa
kuoli niin siviilejä, kuin poliisejakin. Väkivalta puhkesi poliisiin
kohdistetusta pommiattentaatista.
Iskun tekijöiksi nimettiin joukko paikallisia
anarkisteja, jotka myöhemmin teloitettiin rangaistukseksi hirttämällä. Miehet
olivat syyttömiä tekoon ja heidät tuomitsi puolueelliseksi arvioitu
valamiehistö, joka koostui paikallisten liikemiespiirien edustajista.
1800-luvun lopussa työväen kansainvälinen järjestö Toinen internationaali
nimesikin toukokuun 1. päivän Haymarketin marttyyrien muistoa
kunnioittaen kansainväliseksi työväestön päiväksi.
Edellä mainitut tapahtumat kertovat siitä
mistä työväenliikkeessä ja sen juhlassa on pohjimmiltaan kysymys. On arvioitu,
että Haymarketin verilöylyn aikoihin 1800-luvulla Yhdysvalloissa oli eniten
työväestöön kohdistunutta väkivaltaa vain tsaristista Venäjää lukuun ottamatta.
Nykyään ajatus väkivalloin tukahdutettavasta työehtoja vaativasta
mielenosoituksesta voi tuntua etenkin länsimaissa etäiseltä. Se kuitenkin
muistuttaa meitä siitä, että nykyiset oikeutemme eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Niitä ei ole saavutettu kiltisti pyytämällä. Niinkin yksinkertaisen asian, kuin
kahdeksan tuntisen työpäivän eteen on jouduttu järjestäytymään, lakkoilemaan ja
jopa uhraamaan ihmishenkiä.
Vielä tärkeämpää meille nykynuorille on
ymmärtää, että historia ei ole vain tekstiä kirjan kansien välissä, vaan
tapahtunutta inhimillistä todellisuutta. Ja mikä on tapahtunut, voi tapahtua
myös uudelleen. Kehitys voi ottaa myös harha-askelia. Se voi pysähtyä ja sitä
voidaan vierittää taaksepäin.
Lähiaikoina olemme Suomessa todistaneet
metsäalan työnantajaliiton ja suuren metsäyhtiö UPM:n pyrkimystä romuttaa
yleissitovia työehtosopimuksia. Järjestelmää, johon perustuvat nykyään muun
muassa alakohtaiset vähimmäispalkat, lomarahat ja äitiys- ja isyysvapaa-ajan
palkat ja sairausajan palkat. Olemme saaneet lukea tapauksesta, joissa samainen
metsäyhtiö UPM on irtisanonut työläisiä edustavan pääluottamusmiehen. Eräs
ammattiliitto on luonnehtinut tapausta laittomaksi. Mainittakoon, että UPM:n
toimitusjohtajan vuositulot ovat kuusi miljoonaa euroa. Vuonna 2019 puolestaan
näimme, kuinka valtionyhtiö Posti pyrki työehtosopimuksen vaihdoksella
heikentämään 700 työntekijän palkkaa keskimäärin 30 %:lla samalla, kun toimitusjohtaja
nautti miljoonan euron vuosituloista. Sekä UPM että Posti ovat tuottoisia
yrityksiä.
Loppujen lopuksi maailma ei ole muuttunut
kovinkaan paljoa. Samalla, kun yläluokkaiset rikkaat pitävät omia oikeuksiaan
järkkymättöminä länsimaisen yksilönvapauden ruumiillistumina, varoittavat
veronkorotusten vaaroista, pyrkivät piilottamaan verotietonsa ja esittävät
työehtojen ja hyvinvointivaltion alasajoa, ovat tavallisen ihmisen oikeudet
kuin halvinta kauppatavaraa. Tästä hyvänä mainintana ovat edellisten
esimerkkien ohessa keskustelu lakko-oikeuden rajoittamisesta, johon osallistui
vuonna 2018 jopa silloinen pääministeri Juha Sipilä. Ihmisellä kun ei
ilmeisesti pitäisi olla edes oikeutta vaatia oikeuksiaan. Kansalla tosin on eri
mielipide. Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan 60 % suomalaisista
pitää lakko-oikeutta kajoamattomana perusoikeutena. Veikkaan, että Haymarketin
työläiset olisivat samaa mieltä.
Jo varhaisessa sosialistisessa teoriassa
korostettiin, kuinka työväestö kykenee edistämään asiaansa sitä mukaan, kun sen
”luokkatietoisuus” kehittyy. Erittäin tärkeää tämän ymmärtäminen on nykypäivän
individualistisessa yhteiskunnassa, jossa perinteisen luokkajaon
katoamisestakin on puhuttu. Todellisuudessa luokkaidentiteetit eivät ole
kadonneet mihinkään. Vuonna 2018 julkaistu Suomen kulttuurirahaston ja
ajatuspaja E2:n teettämä tutkimus suomalaisten identiteeteistä toteaa, että
työväestöön kuuluvista ihmisistä 44 % piti yhteiskuntaluokkaansa joko
jokseenkin tai erittäin tärkeänä identiteetilleen. Tämän voin havaita helposti
myös omassa elinpiirissäni. Yläluokassa vastaava luku tosin oli 60 %. Yläluokka
on kaikesta päätellen erityisen luokkatietoista.
Vappuna meidän on muistettava, että
taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi ovat pohja jollekin paljon
suuremmalle: omanarvontunteelle ja itsekunnioitukselle. Työtätekevien ja
tavallisten ihmisten aseman heikennykset nöyryyttävät ja painavat alas. Tähän
työväenliike on pyrkinyt vastaamaan. Se ei tavoittele vain materiaalista
hyvinvointia, vaan on pyrkinyt aina myös siihen, että ihmisen ei tarvitse
todistaa arvoaan kuluttamalla itseään puhki maanomistajan, tehtailijan tai
vaikkapa ylikansallisen verkkokauppayhtiön palveluksessa.
Omasta mielestäni tähän voidaan laskea myös
se, että kenenkään ei tarvitsisi kuunnella alentavia nimityksiä
”kassaneideistä”, kuten kansanedustaja Mauri Peltokangas nimitti pääministeri
Marinia tai ”laiskanpulskeista syöttöporsaista”, kuten Kauppalehden
päätoimittaja taannoin nimitti opiskelijoita, tulevaisuuden Suomen rakentajia.
Työväenliikkeen tavoitteena on ollut tehdä ihmisistä aidosti vapaita, itseään
toteuttavia oman kohtalonsa mestareita. Siis tunnustaa, että ihmiset ovat
arvokkaita sellaisina kuin he ovat. Välineenä tämän tavoitteen saavuttamisessa
on ollut kapitalististen tuotanto- ja omistussuhteiden viiltävä kritiikki ja
aate, joka tähtää demokratian periaatteiden laajentamiseen myös yhteiskunnan
taloudelliselle sfäärille.
Jos haluamme, että isovanhempiemme
menneisyydestä ei tule meidän sukupolvemme tulevaisuutta, tulee kaikkien
tavallisten ihmisten tiedostaa, keitä olemme, mistä tulemme ja mikä on yhteinen
päämäärämme. Haymarketin työläisaktivistien aloittama työ paremman maailman
puolesta saatetaan loppuun vain, jos yhdistämme voimamme ja nostamme yhdessä
rautaisen nyrkkimme ilmaan. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset voivat onnistua
tallaamaan yhden tai kaksi ruusua, mutta he eivät pysty pysäyttämään kevään
koittoa.
Vapun merkitys on selkeä: Kevät on koittanut!
Waltteri Niiranen, Oulu
opiskelija, humanististen tieteiden kandidaatti
Demarinuorten liittohallituksen 1. varajäsen
Kirjoitus on julkaistu Demarinuorten blogissa 1.5.2021
