Kun olemme pari kuukautta eläneet koronaviruksen keskellä, ovat kriisin taloudellis-poliittiset vaikutukset alkaneet näkyä myös paikallistason politiikassa. Erityisesti palvelualojen yritykset, joiden toiminta perustuu luonnollisesti ihmisten palvelemiselle, eli tavalla tai toisella fyysiessä kontaktissa olemiselle joutuivat keskeyttämään liiketoimintansa. Osaa yrityksistä on vaivannut asiakaskato. Osa on määrätty suljettavaksi. Ensimmäisenä kiinni menivät ja lopulta määrättiin ravintolat. Luonnollisestikin yritysten heikko tulos heijastuu muuhun talouteen korona-ajalta selvästi normaalia heikompana yhteisöveron kertymänä. Myös vuokranmaksua on pyritty joustavoittamaan. Vaikka tämä on omiaan lyömään lommon valtion ja kuntien taluouteen, on selvääkin selvempää, että vyönkiristyspolitiikka, eli työntekijöiden irtisanominen ja lomauttaminen tai muunlaiset leikkauset vaikkapa kuntien toimesta eivät tuo eurakaan lisää menetettyjä verotulojoja takaisin.
20.3 pääministeri Sanna Marin vetosi kuntiin sen suhteen, että ne eivät irtisanoisi tai lomauttaisi vaikeasta taloustilanteesta huolimatta henkilöstöään. Samalla hän ilmoitti hallituksen suunnittelevan apupakettia suomalaisille kunnille. Vetomus korkeimmalta taholta oli järkevä, koska vaikka irtisanomisilla ja lomautuksilla saatettaisiinkin tavoitella henkilöstökulujen leikkaamista, on kyseessä kuitenkin harvinaisen huono päätös taloudellisesta näkökulmasta. Kuntien työntekijöiden palkkakulujen leikkaaminen johtaa nimittäin palkasta maksettujen verojen, kuten tuloverojen ja kuntaveron (kuntien perimän tuloveron) verokertymän heikkenemiseen. Erityisesti irtisanomisissa on ongelmana myös työttömyyden kasvu, joka puolestaan paisuttaa työttömyysturvamenoja. Leikkaamalla voidaan saada siis pahimmillaan menot räjähdysmäiseen kasvuun ja verotulot salamannopeaan pudotukseen, vaikka loogisesti ajateltuna luulisi tavoitteen olevan juuri päinvastainen laskusuhdanteen vallitessa. Kuntien budjettialijäämä ei katoa kasvattamalla alijäämää. Vaikutukset heijastuvat myös yksityiselle sektorille. Sosiaali- ja terveystoimen työntekijöiden kyky tehdä asiakkaistaan kuntoutusarvioita vaikuttaa siihe, kuinka hyvin ihmiset siirretään Kelan jatkokuntoutuksen piiriin. Nämä palvelut Kela pulestaan tilaa yksityisiltä yrityksiltä ostopalveluina. Jos julkisen sektorin toiminta lomautusten myötä heikkenisi, heikentäisi se myös merkittävällä tavalla yksityisen sektorin yritysten toimitaedellytyksiä tilanteessa, joka on yrityksille jo valmiiksi vaikea. Kaikkiaan voisi sanoa, että Marin käytti pääministerin arvovaltaa fiksulla tavalla.
Mitä tekikään Oulun kaupunki pääministerin vetoomuksen jälkeen? Ottiko se vinkistä vaarin ja ilmoitti, että tilanteen vaikeudesta huolimatta kaupunki ei lomauta työntekijöitään? No ei tietenkään ilmoittanut. Se teki juuri päinvastioin.
29.3 kaupunki lomautti pikaisesti erityislasten koulunkäynninohjaajat. Koulujen etäopetukseen siirryttäessä monet oppilaat ovat kohdanneet haasteita uuden kotoa etäyhteyksillä tapahtuvan oppimisen vuoksi. Osoittaa jotakin Oulun päättäjien harkintakyvyn puutteesta, että juuri erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden koulunkäynninohjaajat lomautettiin ilman ennakkokeskusteluja ja vielä tilanteessa, jossa erityisen tuen tarve ei ole ollenkaan entisestään vähentynyt, vaan päinastoin kasvanut. Kohun noustua osa ohjaajista palautettiin töihin. Mutta ei tässä vielä kaikki, Oulussa kun ollaan.
24.4 Oulun kaupunki ilmoitti aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelut, tai "neuvottelut" aloitettiin työn juhlan kunniaksi vappuna ja ne päättyivät 15.5 lomautuksiin, jotka eri asteisina koskevat koko henkilöstöä.
Eli Oulun kaupunki pääministeri Marinin kehotuksista huolimatta on valmis heikentämään entisestään omaa talouttaan lomautuksilla tilanteessa, jossa sen talous heikentyy jo valmiiksi. Lomautukset kohdistettiin heti pääministerin vetoomuksen jälkeen kaiken lisäksi ensimmäisenä ihmisiin, jotka ovat heikommassa asemassa, eli erityisen tuen oppilaisiin. Herää vääjäämättäkin ajatus, että kaupungin päättävillä paikoilla ei ole hirveän hyvää käsitystä ihmisten arkielämästä tai edes mistään realitodellisuutta ohjaavista asiainlaidoista.
Tässä on kenties hyvä syy äänestää ensi kuntavaaleissa sellaista ehdokasta, joka pyrkii hahmottamaan talouden kokonaisuutena ja joka ei itsetarkoituksellisesti halua heikentää erityislasten asemaa poikkeustilanteessa huonoilla taloudellisilla argumenteilla. Eli esimerkiksi minua ja SDP:tä.
Waltteri Niiranen | Blogi