keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

EU:n sosialistit vastavoimana oikeiston taantumukselle

Toukokuun 26. päivä pidettiin yhdet maailman suurimmat vaalit, kun Euroopan Unionin parlamentin vaalit järjestettiin kaikissa 28 jäsenmaassa. Myös alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Britannia osallistui vaaleihin. Brexit alkaakin näyttää vähän skenaariolta, jota kaikkein parhaiten voisi kuvata Eagles-yhtyeen kuuluisan Hotel California-biisin sanaoin "You can check out any time you like, but you can never leave". Sen verran vaikeaksi on mennyt Britannian eroaminen EU:sta.

SDP oli Vihreiden oheella vaalien voittaja Suomessa ja sijoittui kolmanneksi. Demareiden mepeiksi nousivat jo aikaisemmin parlamentissa istunut 70 000 ääntä saanut Miia-Petra Kumpula-Natri sekä valtavan 130 000 äänen saaliin kerännyt ääniharava Eero Heinäluoma. Aikaisemmissa vaaleissa ääniharavia ovat olleet Paavo Väyrynen (kesk/1996), Heidi Hautala (Vihr/1999), Anneli Jäätteenmäki (kesk/2004), Timo Soini (PS/2009) ja Alexander Stubb (kok/2014). Näin ollen Heinäluoma teki historiaa, sillä ensimmäistä kertaa Suomen eurovaalien historiassa valtakunnan ääniharava oli sosialidemokraatti. Suomessa eurovaalien suurin puolue oli kokoomus, kuten aina alhaisen äänestysprosentin turvin (eurovaaleissa 42%, kun eduskuntavaaleissa 72%), mutta se menetti kannatustaan.

Muualla euroopassa media pyrki omaan draamahakuisen raportointinsa tapaan rummuttamaan vaaleista äärioikeiston menestystä, mutta tulos oli hyvin toisenlainen. Parlamentti toki polarisoitui ääriryhmien ja keskiryhmien vahvistuessa, mutta tämä on lähinnä heijastumaa EU-maiden kansallisesta politiikasta. Hyviä tuloksia saivat myös sosialidemokraatit muutamissa maissa. Espanjassa Sosialistinen Työväenpuolue PSOE nousi ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi, samoin tekivät sosialistit naapurimaassa Portugalissa. Ruotsissa Sosiaalidemokraattinen Työväenpuolue oli suurin puolue odotetusti (ovat olleet toistaiseksi aina), Virossa sosialidemokraattinen SDE nappasi hurjan vaalivoiton ja oli lähellä nousta perinteisen valtapuolue Reformin ohi, mutta jäi niukasti kakkoseksi. Umpikonservatiivisena pidetyssä Puolassa sosialidemokraattinen Wiosna-puolue johtajansa Robert Biedronin johdolla ilmestyi, kuin tyhjästä puoluekartalle. Demareiden todellinen jokeri oli totaalliseen poliittiseen paitsioon aikaisemmin joutunut Hollannin Työväenpuolue PvDA, joka kaksinkertaisti kaikkien yllätykseksi kannatuksensa yhdeksästä prosentista 19 prosenttiin. PvDA:n ehdokkaana oli euroopan sosialidemokraattien kärkiehdokas, EU-komission puheenjohtajaksi pyrkivä Frans Timmermans, joka loisti erinomaisuudellaan EU-vaalien kärkiehdokkaiden vaalitentissä.

Miksi sitten on tärkeää päivitellä vaalien tuloksia näin? Ensinnäkin siksi, että eurooppa on tienhaarassa. Vuosikymmeniä sitä on kehitetty perinteisen kristillisdemokraattisen ja uusliberalistisen oikeiston, kuten Suomen kokoomuksen ehdoilla unioniksi, jonka pohjana toimii jo 1930-luvulla Herbert Hooverin toimesta toimimattomaksi osoitettu leikkauspolitiikka. Sitä on saneltu erityisen paljon vaikeuksiin ajautuneille maille, kuten Portugalille, Irlannille, Espanjalle ja Kreikalle, joista viimeksi mainitun yhteiskunnallinen tilanne on ajautunut humanitaarista kriisiä muistuttavaksi. Perinteisen oikeiston ehdoilla on myös ajettu julkisten sektorien lyhytnäköistä supistamista ja työmarkkinoiden liberalisointia. Jälkeensä tämä politiikka on jättänyt syrjäytyneitä ihmisiä ja prekarisoituneet työmarkkinat. Tavallinen ihminen on saanut kärsiä, vaikka viimeisimmän laman aiheuttivat pankkiirit vuonna 2008. Vastavoimaksi tälle politiikalle, kuten 1930-luvulla on noussut äärioikeisto. Tämän nationalistisen internationaalin jäseniä ovat mm. Persujen liittolaiset Itävallan vapauspuolue FPÖ, jonka on perustanut aikoinaan entinen SS-upseeri ja jonka politiikkaan on kuulunut poliisiratsian määrääminen Itävallan tiedustelupalvelun tiloihin, jotta se saisi vietyä arkaluontoisia tietoja liittyen äärioikeistolaisiin väkivaltaryhmiin ja Venäjän vaikutuspyrkimyksiin liittyen. Lisäksi FPÖ:n edustajat ajavat juutalaisten ja muslimien rekisteröimistä. FPÖ:n johtaja Heinz Christian Strache jouti vastikään eroamaan, koska jäi kiinni korruptiosta ja lehdistönvapauden vaarantamisesta Venäläisenä sijoittajana esiintyneen ihmisen lahjuksia vastaan Ibizalla. Italiassa samaa jatkumoa edustaa fasistinen Lega ja sen il duce (il douchebag?) johtaja Matteo Salvini, joka hysterisoi siirtolaisten invaasiolla, mutta ei ole valmis tekemään mitään esim. työehtojen edistämiseksi, jotta Italian maatalous ei käyttäisi siirtolaisia orjatyövoimana. Italian maataloustyönantajat sekä laittomasti työvoimaa rekrytoivat yritykset hyötyvät Salvinin passiivisuudesta ja palkkojen polkemisesta, josta sekä siirtolaiset, että italialaiset kärsivät. Tämän kaltaiset puolueet hyötyvät ihmisten merkittävästä pahoinvoinnista silloin, kun edistykselliset voimat eivät kykene luomaan niille uskottavaa vaihtoehtoa, joka edustaisi muutosta. Edellisen kerran, kun itävaltalainen natsi keksi, että vähemmistöt pitää rekisteröidä tai, kun Italiassa valtaan nousi fasisti, se johti maailman historian tuhoisimpaan konfliktiin. Kuitenkin autoritaarisuuteen luhistuminen vältettiin 1930-luvulla Yhdysvalloissa, joissa edistykselliset voimat Presidentti F. D. Rooseveltin johdolla toteuttivat taloutta elvyttävän New Deal ohjelman. Samoihin aikoihin ruotsalaiset sosialidemokraatit alkoivat toeuttaa ns. Folkhem (pohjoismainen hyvinvointivaltio) projektia.

Myös nykyjärjestelmän ongelmat tulee tunnistaa. Euro on valuuttana valuvikainen. Se yhdistää saman rahan alle monta erilaista taloutta. Ongelmaa aiheuttaa se, että Saksa on tuotannoltaan niin paljon suurempi maa, että se vie muihin euromaihin enemmän tavaraa, kuin tuo niistä. Toisen maan kauppataseen ylijäämä heijastaa toisen maan taseen alijäämää. Aikaisemmin euroopan maiden väliset kauppataseiden epätasapainotilat  purkautuivat valtioiden valuuttojen ulkoisiin vaihtokursseihin, esim. siten, että Italian liira devalvoitui suhteessa Länsi-Saksan markkaan tai markka revalvoitui suhteessa liiraan. Etelän tuotannoltaan heikommat maat saivat siis kilpailukykyä ja kykenivät kilpailemaan saksalaisen teollisuuden kanssa. Euron käyttöönoton myötä näiden kauppataseiden väliset epäsuhdat eivät tasapainotu ja etelän maat laahaavat taloudellisesti Saksan perässä. Tähän, kun yhdistää pankkijärjestelmän luhistumisen, niin kakku on valmis. Olen itse sitä mieltä, että euroa tuliskin kehittää niin, että Saksan ylijäämäisestä kauppataseesta syntyvä pääoma kierrätettäisiin tuottavien investointien kautta sellaisille alueille, jotka ovat alijäämäisiä. Laiska pääoma pitää saada kiertämään ja luomaan talouteen kysyntää, kuten New Deal aikoinaan teki. Tämä ei tarkoita sitä, että Saksalta siirrettäisiin rahaa yhteisen budjetin kautta etelän maille. Vallan keskittäminen ei ole ratkaisu kaikkeen. Ratkaisuna voisi käyttää jo olemassa olevia EU-instituutioita, kuten Euroopan investointipankkia EIB:ta. Se voisi esimerkiksi laskea liikkeelle bondeja rahoittaakseen EU:n laajuisen investointiohjelman, joita Euroopan keskuspankki ECB (tai suomalaisittain EKP) voisi ostaa holviinsa. Myös yksityisellä rahalla olisi näin pienempi riski tulla sijoitetuksi investointipankin hankkeisiin. Sinäänsä jo keskuspankin sanallinen tuki investointiohjelmalle toisi riskejä alas, kuten kävi euroalueen korkojen kanssa aikaisemmin, koska sen verran merkittävästä instituutiosta on kysymys. Näin saataisiin sekä rahoitusta, että koordinaatiota uudelle investointiohjelmalle ilman minkäänlaisia valtaa keskittäviä liittovaltiorakenteita ja euroon olisi luotu samalla sisäinen tasapainotusmekanismi. Lisäksi investointiohjelman tulisi tukea ylipäätään alijäämäisiä alueita, joihin voisi laskea myös vaikkapa Saksan köyhät itäosat tai Suomen itäiset ja pohjoiset alueet. Investoinnit voisivat kohdistua infrastruktuuriin, uusiutuviin energianlähteisiin ja elinkeinoihin. Näin voitaisiin luoda työpaikkoja ja hyvinvointia sekä tasapainoista aluekehitystä EU-alueelle.

Perinteisen oikeiston ja äärioikeiston ongelma on se, että kumpikaan ei tarjoa toimivia ratkaisuja eurooppalaisten ongelmien ratkaisemiseen. Perinteinen oikeisto ei edusta tarpeeksi suurta muutosta ja äärioikeisto kannattaa järjestelmien hajottamista tai muuten vain oikeusvaltioiden ja yksilönvapauksien tuhoamista, kuten Puolassa ja Unkarissa. Kuka tahansa ymmärtää, että kaikista ongelmistaan huolimatta euroalue on maailman suurin talousalue bruttokansantuotteessa mitattuna, eli suurempi, kuin Kiina ja Yhdysvallat. Jos se hajoaa, vientivetoinen ja maailmantalouden suhdanteista riippuvainen ja lisäksi euroopassa makaava Suomi kärsisi äärimmäisesti, kuten muutenkin hutera maailmantalous. Lisäksi sellaisin suuriin planetaarisiin ongelmiin, kuten suurten ylikansallisten yhtiöiden ahneudelle tai ilmastokatastrofille ei löydy yksin suomalaisia ratkaisuja. Eurooppalainen taso tarjoaa jo hyvän foorumin näiden ongelmien ratkomiseen.

On tärkeää, että sellaiset puolueet, jotka edustavat muutosta perinteisen kristillisdemokraattisen oikeiston markkinaliberalismille, mutta perustavat politiikkansa aidosti tavallisia ihmisiä hyödyttäville ideolle, kuten työehtojen parantamiselle, julkisiin palveluihin ja sosiaaliturvaan investoimiselle, rikkaiden veronkierron lopettamiselle, tuloerojen kaventamiselle ja uusien vihreiden työpaikkojen luomiselle, voittavat. Puolueet, jotka kyseenalaistavat samalla markkinaliberalismin ja ääriajattelun ja osaavat perustaa politiikkansa sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ovat tavallisen kansan parhaita ystäviä. Frans Timmermans totesi kärkiehdokkaiden debatin alussa, että jotkut haluavat pitää EU:n entisellään ja toiset hajottaa sen, mutta hän ei näitä vaihtoehtoja kannata, vaan haluaa reformoida EU:ta. Tämän jälkeen hän luetteli oleellisia EU:n sosiaalisen pilarin vahvistamisen keinoja, kuten samoja minimityöehtoja jäsenmaihin, veronkierron lopettamista ja opiskelijavaihdon Super Erasmus-ohjelman luomista nuorille. Aina eivät kaikki eurooppalaiset vasemmistopuolueet ole onnistuneet kyseenalaistamaan keskusta-oikeiston tai äärioikeiston politiikkaa, mutta näissä vaaleissa ensimmäistä kertaa sekä tavoitteet että henki osoittivat, että Frans Timmermans ja sosialidemokraatit muodostavat tuollaisen poliittisen voiman.

Kun näin käy, ihmisten sinäänsä ymmärrettävä ja täysin perusteltu turhautuminen ei purkaudu impulsiivisesti EU-vastaisuuteen, kuten lyhytnäköiseen Brexittiin. Se ei ole toimiva vastaus ahneelle globaalille kapitalismille. Kaikkien ongelmien tehokas ratkaisu vaatii myös rajat ylittäviä ratkasuja, riippumatta siitä, onko kyseessä veronkierto, huonot työehdot tai maahanmuuton hallinta. "You can check out any time you like, but you can never leave".
(Hotel California)
(kärkiehdokkaiden debatti/alkaa Frans Timmermansin aloituspuheenvuorosta.)