Suomalainen velkakeskustelu liittyy aina oireeseen, mutta ei tautiin

Koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen taantuman myötä Suomessa on päästy keskustelemaan taas valtion velkaantumisesta. Suomalaiseen velkaantumiskeskusteluun liittyy yleensä erityisesti oikeistolaisten tahojen tuoma näkökulma velkaantumiseen, jota usein media ja elinkeinoelämä mielellään tukevat. Näkökulmaan liittyy suuri valtion velkaantumisen vastustaminen, ajatus siitä, että velkaantuminen on tiukalla talousplitiikalla lopetettava mahdollisimman nopeasti.

Suomalaisen velkaantumiskeskustelun ongelma vuodesta toiseen on se, että meillä keskustellaan mielummin oireesta, kuin itse taudista. Puhutaan mielummin velkaantumisesta, kuin siitä, mikä velkaantumista aiheuttaa. Valtion velkaantumisessa on pohjimmiltaan kysymys vertulojen nopeasta putoamisesta. Tämä veropohjan rapautuminen yhdistettynä kysynnän heikkeneminen tilanteessa, jossa yksityinen sektori säästää enemmän, kuin se investoi johtavat valtion tulojen ja menojen epätasapainotilaan. Jos oire on valtion velkaantuminen, on verotulojen romahdus ja krooninen investointi ja kysyntävaje tauti.

Oikeistolaisen velkakeskustelun ongelma on siinä, että siinä suhtaudutaan todella penseästi myös talouden elvyttämiseen. Elvyttämisellä pyritään saamaan talouden rattaat uudelleen pyörimään kokonaiskysyntää elvyttämällä. Myös tämä on ajankohtaista, koska Marinin hallitus on koronaviruksen aiheuttaman taloustaantuman elvyttämiseksi esitellyt 5,5 miljardin euron lisäbudjetin. Budjetissa panostetaan mm. 134 miljoonalla eurolla koulutukseen niin, että opiskelupaikkoja lisätään tänä vuonna 4000 kappaletta ja ensi vuonna jopa 10 000 paikkaa. Ideana luonnollisesti on tarjota työttömyyden yleistyessä erityisesti nuorille paremmat tulevaisuuden näkymät sikäli, kun opiskelu on parempi vaihtoehto, kuin syrjäytminen ja koulutusasteen nousu tukee myös talouskasvua ja työllisyyttä pitkällä aikavälillä. Kaikkiaan lapsiin ja nuoriin panostetaan 310 miljoonaa euroa, koska lasten ja nuorten pahoinvoinnin arvioidaan lisääntyneen erityisesti epidemiaa torjuvien rajoitusten aikana. Ilmastotoimiin panostetaan 300 miljoonaa euroa, joka on myös järkevää, koska vihreä teknologia luo oikein toteutettuna uusia työpaikkoja ja on myös välttämätöntä yhteiskunnan muuntamiseksi ympäristön kannalta kestävään muotoon. Liikenneyhteyksiin panostetaan lisäbudjetissa 450 miljoonaa. Tämän talousvaikutukset ovat ilmeiset. Työvoiman liikkuvuus ja teollisuuden toimintaedellytykset ovat täysin riippuvaisia teistä, raiteista ja satamien väylistä. Esimerkiksi Kemin mahdollinen biotuotetehdas vaatii tuekseen teiden rakentamista ja mm. siihen hallitus panostaa. Lisäksi ihan jo liikenneinfran rakentaminen työllistää suoraan rakennussektoria. Kunnat, joiden talous on kärsinyt koronaviruksesta paljon siinäkin mielessä, kun niiden talous oli jo valmiiksi heikolla tolalla Sipilän kilpailukykysopimuksen myötä työntekijöiden palkasta veloitettavien eläke- ja vakuutusmaksujen aiheuttaman verotulojen menetysten vuoksi saavat 1,4 miljardia euroa. Joukkoliikenteeseen lisätään 755 miljoonaa euroa, josta raideliikenteeseen menee noin 600 miljoonaa. Sairaanhoitopiirit saavat 200 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen korotuksiin tulee 60 miljoonaa euroa. Samoin ikäihmisten palveluihin.

Kun velkaantuminen ymmärretään seurauksena taludellisesta taantumisesta, ollaan itse asian ytimessä. Elvytystoimenpiteillä pyritään siihen, että kysyntä saadaan elpymään, rahaa päätyy investointien ja kulutuksen kasvun myötä enemmän talouden kiertoon, kuin säästöön ja näin ollen myös verotulot kohenevat yritysten tulosten ja työllisyyden nousun avittamana. Verotulojen kasvattaminen on täysin välttämätöntä talouden tasapainottamiseksi. Suomeksi sanottuna, vaikka talouden elvyttäminen tapahtuu velkavetoisesti, se kuitenkin edesauttaa tasapainoiseen budjettiin pääsemistä, joka puolestaan on edellytys velkaantumisen lopettamiselle.

Oikeistolaisen velkantumiskeskustelun ongelma piilee siinä, että siinä keskitytään enemmän lyhyen aikavälin leikkauksiin ja samaan aikaan todella ironisesti verojen alennuksiin. Sekä kokoomus, että perussuomalaiset rakentavat politiikkansa veronalennusten varaan:

Petteri Orpo lupaa miljardin euron tuloveroalen kokoomuksen vaaliohjelmassa

Jussi Halla-ahon mukaan Suomen taloutta voisi vahvistaa veronkevennyksillä – HS:n haastattelemat professorit tyrmäävät väitteen

Jos tämän vuoden budjetissa olisi heidän tahtonsa mukaisesti alennettu veroja ja päälle olisi iskenyt koronavirus, olisi valtion taloudessa huomattavasti suurempi alijäämä, koska viruksen aiheuttaman laman päälle olisi vieläpä poliittisesti pyritty rapauttamaan valtion veropohjaa. Se ei näytä estävän näitä oikeisto-opposition puolueita sinisilmäisesti väittämästä, että heidän talouspolitiikkansa olisi kireää ja velkaantumisen vastaista.

Velkaantumisvastaiselle retoriikalle on myös tyypillistä se, että toimenpiteet painottuvat lähinnä julkisten menojen leikkauksiin, työntekijöiden aseman heikentämiseen, josta esimerkkinä on mm. ajoittain työnantajajärjestöjen masinoimana julkiseen keskusteluun hyppäävä paikallisen sopimisen edistäminen tai jo mainitsemani Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus. Toki myös keskustalaiset ovat uusvanhan ministerin Matti Vanhasen suulla esittäneet taas eläkeiän pidentämistä, vaikka ovatkin hallituksessa. Se saavatko sitä läpi on eri asia.

Kuka tahansa voisi kuvitella, että jos edellä mainitut elvytystoimenpiteet jätettäisiin nyt toteuttamatta ja kaikista näistä kohteista säästettäisiin, jättäisi se yhteiskuntaamme sellaisia jälkiä eriarvoistumisen, köyhyyden lisääntymisen, nuorten syrjäytymisen, vanhusten aseman heikkenimisen, koulutusjärjestelmän alasajon jne. myötä, joita korjattaisiin vuosikymmenien päästä, jos silloinkaan. Esimerkki tällaisesta toimintatavasta oli 1990-luvun laman hoitaminen, joka näkyy siinä, että 1997 syntynyt ikäluokka "Nokia sukupolvi" on itse asiassa pahoinvoivempi ja eriarvoisemmassa asemassa, kuin 1987 syntyneet ns. "laman lapset", joiden kohdalla laman on todettu vaikuttaneen pitkittyneenä työttömyytenä, mielenterveysongelmina ja koulutuksesta ulos putoamisena. Vaikutukset tulevat siis viiveellä. Saatan toistaa itseäni, kun sanon, että ongelmien hoitaminen jälkikäteen on aina yhteiskunnalle kalliimpaa, kuin niiden ehkäiseminen, mutta tätä ei valitettavasti voi suomalaisessa politiikassa liikaa korostaa.

Toinen ongelma tässä näennäisessä velkaantumisvastaisuudessa on huomion vieminen pois verojen korotuksista. Silloin jouduttaisiin nimittäin aidosti puntaroimaan vaihtoehtoa siitä, kuinka paljon suurten tulojen, suurten pääomatulojen ja varallisuuden verotusta tulisi kiristää. Sdp:n tavoite on juuri nyt saada läpi 5 prosentin lähdevero sijoituksille ja pörssin ulkopuolisten yritysten alennetut osinkoverokannat korkeammalle tasolle. Se miksi kokoomus ja perussuomalaiset eivätkä kyllä Suomen Yrittäjät tai Elinkeinoelämän Keskusliittokaan näistä keinoista juuri puhu johtuu tietysti siitä, että nämä organisaatiot ovat lähinnä kulisseja rikkaan omistavan luokan etujen ajamiselle. Ek:n hallituksen jäsenistä 64% kuuluu Suomen rikkaimpaan promilleen (siis rikkaimpaan prosentin tuhannesosaan!) Kokoomuksen jäsenistön mediaaniansiot ovat noin 4400 euroa kuussa, kun suomalaisilla yleensä se on noin 2700 euroa. Perussuomalaisetkin ovat todellisuudessa miljonääriluokan puolue, vaikka antavat toisin ymmärtää. Sdp:n veroasiantuntija Lauri Finer on hyvin eritellyt PS:n vaihtoehtobudjettia. Mm sitä, kuinka puolueen ehdottamat 547 miljoonan euron veronkevennykset ja yritystukien korotukset suosisivat rikkaita samalla, kun puolue olisi halunnut tehdä leikkauksia 741 miljoonan euron arvosta. Finer on myös tuonut ilmi, kuinka Marinin hallituksen aikeet puuttua pöytälaatikkofirmojen kautta tapahtuvaan verovälttelyyn estäisi perussuomalsten miljonäärikansanedustaja Veikko Vallinin harjoittaman veronkierron Viron kautta. Tähän Vallin vastasi todella asiattomasti, joka kertoo siitä, että puolueen eduskuntaryhmän jäseninä on aikuisia lapsia ja kuinka heidän veronkierrosta puhuminen osuu hermoon. Syy miksi oikeisto ei halua puhua verojen korotuksista niiden toteuttamisesta puhumattakaan johtuu siitä, että heillä on oma lehmä ojassa. Tästä huolimatta suurituloisten ja varakkaiden verojen korotukset ovat täysin välttämättömiä tulopohjan vahvistamiseksi.

Elvyttämisen ja veropohjan vahvistamisen lisäksi tulee varmasti tehdä uudistuksia, mutta niiden on oltava sosiaalisesti kestäviä. Esimerkiksi jo Marinin hallituksen ohjelmaankin kirjattu oppivelvollisuuden pidentäminen ja toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on useiden ekonomistienkin mukaan välttämätön työllisyystoimi. Sen vaikutukset toki ovat pitkäaikaisia. Lisäksi se ehkäisee syrjäytymistä, kun nykyinen kestämätön tilanne, jossa 4000 ihmistä jokaista ikäluokkaa kohden jää ilman toisen asteen koulutusta korjattaisiin. Myös vuodesta 1999 lähtien väännetetty sote-uudistus olisi pitkän aikavälin kustannustehokkuutta edistävä toimenpide. Marinin hallitus on varsin lähellä toteuttaa sen ilman perustuslain vastaisia toimenpiteitä tai ideologisesti motivoituneita markkinamalleja.

Joka tapauksessa valtion velkaantumisesta tulee muistaa seuraavat asiat: Mikä sitä aiheuttaa, miten tämä tilanne korjataan ja miten toimenpiteet vaikuttavat pitkällä aikavälillä. Imagon pönkittämistä varten toteutettu kamreerimainen poseeraminen veronalennuspuolueilta näyttää tässä valossa todellisen luonteensa. Puhutaan siis asioista niiden oikeilla nimillä.

Oulu perui välittömät lomautukset, mutta...

Toisin kuin aikaisemmassa kirjoituksessa vielä uumoilin, Oulun kaupunki ei vielä tänä vuonna lomauta työntekijöitään. Kaupunginhallitus päätti 19.5, että lomautukset siirretään ensi vuoden puolelle ja kaupunki pyrkii rakentamaan säästölistan, jossa leikkuriin ovat menossa kaupungin työntekijöiden lounasedut, Smartum-etu eli työntekijöiden verovapaa kulttuuri- ja liikuntaetu ja myös muita laaja-alaisia 17,5 miljoonan euron henkilöstösäästöjä suunnitellaan.

Toisin sanoen, vaikka lomautukset eivät toteudu tänä vuonna on virheellinen perusanalyysi voimassa sikäli, että lomautuksilla ja leikkauksilla ajatellaan synnytettävän jotakin muuta kuin lisääntyvää kurjuutta, pieneneviä tuloja ja lakisääteisten palveluiden, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon toiminnan välitöntä vaarantumista ja kustannusten nousua.

Voi pohtia esimerkiksi sitä, että jos perusterveydenhuolto säästää henkilöstöstä, niin ne säästöt näkyvät myöhemmin erikissairaanhoidon kulujen kasvuna. Huonokuntoinen vanhus ei muutu hyväkuntoiseksi, vaikka hänen kuntoutuksensa lykkääntyisi tai vaikeutuisi, kun asiasta vastaavat ammattilaiset olisivat joko lomautettuina tai muiden henkilösäästöistä joutuvien kuormitusten, kuten sijaisten palkkaamatta jättämisen tai avautuvien työpaikkojen täyttämättä jättämisen vuoksi ylityöllistettyinä. Säästösyistä tapahtuva työntekijöiden kuormitus näkyy myös tiettävästi sairauslomien lisääntymisenä, joka kasvattaa kustannuksia.

Smartumiin ja henkilöstöstä säästämiseen liittyen Kalevassa oli oivallinen mielipidekirjoitus: Oulun kaupunki yrittää säästää työntekijöiden kustannuksella – karsittavien etujen vaikutukset työhyvinvointiin ja -motivaatioon kyseenalaiset

Voi nimittäin miettiä missä määrin kaupungin työntekijöiden liikuntamahdollisuuksista säästäminen Smartum-leikkauksen muodossa lisää jaksamista ja hyvinvointia, kun kaikki tietävät liikunnan hyödyt ihmisen fyysiselle, mutta myös henkiselle terveydelle. Onko lounasedusta luopuminen edes kannattavaa, jos työntekijät pyrkivät kompensoimaan nousevat hinnat turvautumalla johonkin muuhun palveluun, kuin kaupungin omaan ateriapalveluun? Todennäköisesti Oulun serviisi menettää enemmän tuloja, kuin kaupunki saa säästöstä. Lounasedusta luopuminen säästäisi arviolta 720 000 euroa. Ironista myös, että Oulu pyrkii säästämään työntekijöiden kulttuuripalveluiden edusta tilanteessa, jossa se pyrkii euroopan kultturipääkaupungiksi vuonna 2026. Milläköhän tätä "pääkaupungin" asemaa tavoitellaan jos ei elävällä ja monipuolisella kulttuurielämällä? Luterilaisella ankeudellako?

Oulussa siis pidetään jääräpäisesti kiinni säästämisestä ilman ajatusta siitä, että lyhyen tähtäimen säästäminen kasvattaa kustannuksia pidemmällä aikajänteellä katsottuna ja siten tekee itsensä kannattamattomaksi. Tässä ei ole juurikaan mitään uutta, mutta itseä ainakin turhauttaa se, että menneisyyden virheistä ei ilmeisesti ikinä opita.