Joko olisi aika siirtyä kuuden tunnin työpäivään?

Kahdeksan tunnin työpäivään siirtymisestä tuli kuluneeksi vastikään 100 vuotta. Hanketta on pidetty mm. työvöenliikkeen historiallisena saavutuksena. Sen jälkeenkin toki on useita hyviä työehtoja parantavia uudistuksia saatu tehtyä. Niitä on listattuna yllä olevassa kuvassa.

Työväenliikkeen vanhat saavutukset herättävät nostalgisia tuntemuksia. Nyt ajan henkeen kuuluu, että työehdot nähdään lähinnä markkinoita jäykistävinä rakenteina ja hyvinvointivaltio ylipaisuneena julkisena sektorina. Hyvänä esimerkkinä on nykyisen hallituksen "kärkihanke" paikallisen sopimisen edistäminestä ja Kilpailukykysopimus, jossa työaikaa on pyritty pidentämään ja etuisuuksia, kuten lomarahoja on leikattu. Edellä mainittu oli vieläpä "vaihtoehto" ns. pakkolaeille. Kaikki tämä tietysti tehdään maagisen kilpailukyvyn ja "tuottavuusloikan" nimissä. Herääkin kysymys, että oliko Suomi esim. 100 vuotta sitten kilpailukykyisempi, kun työehdot olivat surkeammat? Väitän, että ei ollut. Suomi oli 100 vuotta sitten rutiköyhä ja näiden "markkinoita jäykistävien rakenteiden" ansiosta olemme nyt rikkaampia, terveempiä, ja onnellisempia, kuin aikaisemmin.

Kahdeksan tunnin työpäivä on vakiintunut suomalaisten elämään siis 100 vuotta sitten. Olisiko se jo aivan tarpeeksi pitkä väli sille, että menisimme tässäkin asiassa eteenpäin? Jos vuonna 1917 työaika tippui kahdestatoista tunnista kahdeksaan, niin voisiko se tippua vuonna 2017 kahdeksasta kuuteen? Minun mielestäni voisi.

Ruotsissa kuuden tunnin työpäivää on testattu niin yksityisen, kuin julkisen sektorin työntekijöillä. Göteborgin Toyota-liikkeet siirtyivät siihen jo vuonna 2002 ja yhtiö on havainnut sen kasvattaneen tuottavuutta ja tehneen työntekijöistä iloisempia. Göteborgin kaupungin omistamassa vanhainkodissa hoitohenkilökunnan keskuudessa oli käynnissä kuuden tunnin työpäivää koskeva kokeilu vuonna 2016. Kokeilussa havaittiin, että 70 hoitajan sairauspoissaolot vähenivät, he tunsivat itsensä terveemmiksi ja tekivät työnsä tuottavammin. Tuottavuusloikka, anyone?
(http://www.independent.co.uk/news/business/news/sweden-six-hour-working-day-what-happened-trial-a7574126.html)

Se, miksi kokeilun päätyttyä lyhyempi työpäivä ei ole vakiintunut johtuu siitä, että kaupunki katsoi sen olevan kallis. Hoitajien tekemättömän työn vuoksi kaupunki palkkasi uusia työntekijöitä vanhainkotiin, joka maksoi 12 miljoonaa kruunua.

Toisaalta mitä pahaa olisi työntekijöiden palkkaamisessa? Suomessa on pidetty vuodesta toiseen suurena ongelmana kestämättömälle tasolle jämähtänyttä työttömyyttä. Ja vaikka julkisen sektorin työntekijöiden palkkaus vaatii resursseja, niin toisaalta sitä tekee myös työttömyys. Vuonna 2016 työttömyyskassat ja Kela maksoivat 5 miljardia euroa työttömyysetuuksia. (http://www.kela.fi/-/tyottomyysturvan-menot-kaantyivat-laskuun-vuonna-2016). Nämä kustannukset jakautuvat sekä valtiolle, että kunnille esim. työmarkkinatuen muodossa. Nousu työllisyydessä pienentäisi siis valtion ja kuntien menoja ja sitä kautta pienentäisi velkaantumista. Näin ollen uusien työntekijöiden palkkaaminen olisi oikeastaan kannattavaa. Se maksaisi itsensä takaisin ja olisi taloudellisesti kannattava investointi suomalaisiin ihmisiin ja meidän julkisiin palveluihimme.

Työehtojen vahvistaminen on tuloksellisempaa talouspolitiikkaa, kuin niiden heikentäminen. Sellainen talouspolitiikka, joka ei ole sosiaalisesti kestävää ei ole myöskään kannattavaa. Tuottavuutta tai työllisyyttä ei paranneta pidentämällä työaikaa, vaan lyhentämällä sitä. Ja taitaa se lopulta mennä niin päin, että juuri heikot työehdot ovat niitä vanhanaikaisia rakenteita sieltä sadan vuoden takaa.

Tuloerojen kasvu on suuri ongelma ja sitä ei voi väheksyä

Perjantaina 22.9 Ylen Aamu-TV:n vieraina olivat kansanedustajat Sanna Marin (sd.), Paavo Arhinmäki (vas.) ja Elina Lepomäki (kok.). 

Edustajat keskustelivat Valtiovarainministeriön julkaisemasta laskelmasta, jonka mukaan tuloerot kasvavat Suomessa tällä vaadikaudella, koska hallituksen leikkausten ja veropolitiikan myötä rikkaat rikastuvat entisestään ja pienituloiset köyhtyvät.

Ohjelman voi katsoa tästä: https://areena.yle.fi/1-4241325. Laitan tähän kirjoitukseen aikamerkinnät suurin piirtein siihen kohtaan, johon viittaan.

Jako oli siltä osin selvä, että Marin ja Arhinmäki pitivät nykyisen hallituksen politiikkaa rikkaita suosivana ja tuloerojen kasvua ongelmana , mutta Lepomäki ilmoitti alkuunsa, että tuloeroista ei oikeastaan pitäisi edes puhua.

"Kyllähän ne yhteiskunnat, joissa on pienimmät tuloerot ovat niitä kaikkein menestyksekkäimpiä. Pohjoismaissahan on kansainvälisesti pienimmät tuloerot ja me olemme niitä yhteiskuntia, jotka pärjäävät parhaiten."

Arhinmäki kohdassa 0:53

"Minä pidän periaatteessa ongelmana sitä, että jatkuvasti tällä tavalla nostetaan tätä keskusteluun, koska ihmisille tulee kuva, että olisimme menossa jotenkin heikkoon suuntaan, kun tilanne on aivan päinvastainen." 

 Lepomäki kohdassa 1:50

  "Tällä hallituskaudella on tullut muutos tähän ajatukseen siitä, että pyritään tasaamaan tulo ja- hyvinvointieroja. Tällä hallituskaudella nämä ovat lähteneet kasvamaan."

 Marin kohdassa 2:09

Tämän jälkeen Kokoomuksen Lepomäki viittasi tilastoon, jossa mitattiin Suomen tuloeroja ns. Gini-kertoimella. Lähinnä todetakseen jälleen, että tuloeroista ei pitäisi puhua, koska ne ovat globaalissa vertailussa Suomessa matalat.

Seuraavassa kuvassa ilmoitetaan tuloerot maittain Gini-kertoimen mukaan: 
(https://en.wikipedia.org/wiki/Gini_coefficient#Countries_by_Gini_Index)
 
Gini-kertoimella mitattuna pienten tuloerojen maihin lukeutuvat Suomen lisäksi esim. Etiopia ja Afganistan. Tämä johtuu siitä, että Gini-kerroin mittaa väestön tulotasoa suhteellisesti. Maa voi suoritua hyvin Gini-kertoimen mukaan myös tuloerojen kasvaessa niin pitkään, kun kutenkin absoluuttinen köyhyys vähenee. Olennaisempaa on kuitenkin verrata Suomea muihin pohjoismaihin, tai itseemme, kuin kehitysmaihin. Miten tuloerot ovat kehittyneet Suomessa? Pitäisikö tehdä jotain, mitä keskiverto Kokoomuksen kansanedustaja ei tee ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä?

Väite, että Suomessa ei menisi jatkuvasti huonommin on ei päde, koska rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät

Edellä mainitut tilastot osoittavat, että Suomessa tuloerot ovat kasvaneet viimeiset 20-vuotta ja kasvavat tällä hallituskaudella, koska alimpien tulodesiilien tulotaso tippuu ja korkeimpien nousee entisestään. Kun vuonna 1995 pienituloisia oli väestöstä 7% oli luku vuonna 2015 12%. Alaikäisistä köyhyydessä eli v. 95 alle 5% ja 20-vuotta myöhemmin kaksinkertainen määrä. Pienituloisten osuus väestöstä on selvästi lisääntynyt. 

"Kyse on siitä, että jos me otamme ensisijaiseksi ongelmaksi ne tuloerot, eikä sitä, että me autamme ihmisiä pois köyhyydestä, niin silloin me teemme aika ihmisvihamielistä politiikkaa."

Elina Lepomäki kohdassa: 8:40

Jos aikaisemmat tilastot osoittavat kuitenkin, että tuloerojen kasvussa on kysymys köyhien köyhtymisestä samalla, kun rikkaat rikastuvat, on Lepomäen lause lähinnä ristiriitainen. Sisällöllisesti hän siis sanoo: Sen sijaan, että puhuisimme köyhien köyhtymisestä, on meidän huolehdittava siitä, että köyhät eivät köyhdy. Siis mitä? Tämän kuulostaa lähinnä hyvältä Monty Python- vitsiltä eikä asialta, jonka sanoisi vakavasti otettava kansanedustaja.

Rikkaimmat keinottelevat ja kiertävät veroja

Samaan aikaan, kun köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat, pystyvät kaikkein rikkaimmat käyttämään järjestelmän porsaanreikiä hyväkseen. Vuonna 2016 Ylen MOT-ohjelma sai selville, että pörssiyhtiö Koneen pääomistaja Antti Herlin sai 160 miljoonaa euroa osinkotuloja  ja maksoi niistä 4,7% veroja. Herlin onnistui ns. yhtiöjärjestelyiden kautta tekemään osingoista verovapaita.
(https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/07/koneen-herlinin-osinko-160-miljoonaa-vero-47)

Vuonna 2016 Suomalaiset pörssiyhtiöt puolestaan jakoivat historiallisen suuria osinkoja (https://yle.fi/uutiset/3-8673455). 
Kun eläkekeläisten asumistukea, kansaneläkettä, opiskelijoiden opintotukea ja julkisen sektorin työntekijän lomarajoha  leikataan, tai työeläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja siirretään työnantajilta työntekijöille, heikentyy pieni ja keskituloisen asema. Se, että samaan aikaan rikkaille ei riitä edes korkeat tulot ja historiallisen suuret osingot, vaan pitää vielä kiertää veroja sen päälle, on osoitus räikeästä ristiriidasta Suomessa. 

Vaikka tuloerot ovat kansainvälisesti vertailtuna Suomessa pienet, ei tämä tarkoita, että ne eivät olisi kasvaneet tai ettei asiasta pitäisi puhua. Yhteiskunta, jonka kehityskulusta hyötyvät vain hyvätuloiset voi olla vielä tänään hyvinvointivaltio, mutta huomenna luokkayhteiskunta. Keskustelun vaientaminen palvelee pienen eliitin etuja. On ongelma, jos poliitikot haluavat heikentää hyvinvointivaltion rakenteita ja leikata pienituloisilta tavoitellakseen valtion velkaantumisen taittamista, mutta eivät ole samoissa olosuhteissa kiinnostuneita verottamaan verovapaita osinkoja. Demokraattisessa yhteiskunnassa päätöksenteon on oltava enemmistön etua palvelevaa. Suomi kuuluu myös pieni- ja keskitulosille, ei ainoastaan suurituloisille Herlineille. Tuloerojen kasvu on suuri sosiaalinen, taloudellinen ja moraalinen ongelma.