Joe Biden on parempi vaihtoehto kuin Trump – Mutta moni asia psysyisi hänen johdollaan ennallaan

USA:n presidentinvaalit lähestyvät ja Bidenin voitto näyttää mahdollisesta.

Biden on parempi vaihtoehto, kuin nykyinen ihmiskunnan tulevaisuutta uhkaava pellefasisti valkoisessa talossa. Trump ei kunnioita demokratiaa ja on sanonut vaalituloksen olevan vilpillinen, jos hän jostain kumman syystä sattuu häviämään. Trump ei myöskään myönnä ilmastonmuutoksen olevan maailman tiedemiesten konsensuksen mukainen ihmiskunnan olemassaolon uhka ja hän veljeilee avoimesti äärijärjestöjen kanssa. Biden on kiistatta parempi vaihtoehto suhteessa tähän. Mutta tietynlaisen Status Quon hän säilyttäisi. Jos Biden voittaa niin arvioisin, että liittovaltio ei USA:ssa tule jatkossakaan neuvottelemaan lääkkeiden hinnoista lääkeyhtiöiden kanssa, (hinnat ovat kaksi kertaa suuremmat, kuin Kanadassa), tulo-ja varallisuuserot jatkavat kasvuaan, amerikkalaisen työläisen keskipalkka pysyy 70-luvun tasolla, julkista terveydenhuoltoa ei tule (Biden painotti itse näin vaaliväittelyssä) ja USA:n ulkopolitiikka jatkuu niiltä osin perinteisillä raiteillaa, että esimerkiksi Palestiinan miehitys Israelin toimesta saa todennäköisesti jatkua.

USA:ssa niin sanotut markkinatalouden periaatteet on iskostettu koko poliittiseen koneistoon ja yhteiskunnan kehittäminen nähdään teknokraattisena manageeraamisena osana tätä viitekehystä. Tätä tukee myös USA:n vaalirahalainsäädäntö. On kuvaavaa, että Obaman yksityisiin sairausvakutuuksiin pohjautuva terveydenhuoltouudistus perustuu republikaaneja lähellä olevan konservatiivisen Heritage Foundationin malliin 1980-luvulta. Republikaanien Mitt Romney toteutti saman mallin Massachusettsin osavaltiossa 2000-luvun alussa. Siinä missä republikaanit ovat liukuneet poliittisesti äärioikealle, ovat demokraatit, kuten Clinton, Obama ja Biden, ottaneet entisten maltillisten republikaanien paika USA:n poliittisessa kentässä. Barack Obama on jopa itse verranut itseään 80-luvun maltilliseen republikaaniin Univisionin haastattelussa vuonna 2012.

Onneksi demokraattien vasen laita ei jatkossakaan tule katoamaan mihinkään. Bernie Sanders ja Alexandria Ocasio-Cortez eivät suostu pitämään suutansa kiinni oman yhteiskuntansa tai maailman epäkohdista.

Mutta tätä ennen veikkaan, että noin viikon päästä voimme sanoa Trumpille "You're fired!". Tosin sillä edellytyksellä, että äänet saadaan laskettua.

Oulun ulkoistamispolitiikka – talouden ja demokratian irvikuva

Oulu on päättänyt "säästötoimenpiteenä" ulkoistaa Ateria- ja puhtauspalvelut, ICT-palvelut ja koulusihteerit. Näistä koulusihteerit ulkoistetaan kuntaomisteiselle Monetralle. Ammattiliitoista JHL ja Jyty, ovat äänekkäästi vastustaneet toimia mm. esittämällä omat säästöratkaisunsa ilman ulkoistuksia. Kun kaupunki ei näihin ehdotuksiin reagoinut, alittivat liitot ensin yhden päivän ja myöhemmin viikon kestävän lakon Oulussa. Lakon aikana tiettävästi lakkoilevia työntekijöitä on uhkailtu irtisanomisella (joka on laitonta).

JHL on ottanut kantaa ateria-ja siivouspalveluiden ulkoistamiseen seuraavasti:

"Oulun suunnitelmat ovat häikäilemätöntä työehtoshoppailua ja leikkaisivat toteutuessaan 1800 euroa kuukaudessa tienaavien palkkoja. Kaupungin talousjohtaja on mediassa kertonut, että merkittävimmät säästöt syntyisivät työvoimakustannuksista. " (JHL ja Jyty vastustavat Oulun törkeitä ulkoistamissuunnitelmia)

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty mm. toteaa puolestaan seuraavaa: 

"Suurena uhkana on, että esimerkiksi sellainen koulusihteerien tekemä työ, joka nyt tehdään joustavasti arjessa, muuttuu Monetralla lisätyöksi ja maksulliseksi. Tämä ei voi olla hyvä ratkaisu myöskään Oulun kaupungin kannalta, joka epätoivoisesti etsii säästöjä henkilöstön kukkarosta. Vaarana on myös, että koulusihteereiden työt vain siirtyvät opettajien ja rehtoreiden tehtäväksi." (Jyty: Oulun koulusihteerien työtä ei tule ulkoistaa Monetralle)

Yksityistäminen ja ulkoistaminen eivät tuota säästöjä. Yksityisen yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa omistajalleen ja tendenssinä on irrottaa ylijäämä joko työntekijöiden palkoista, palvelun laadusta, myöhemmin korotetusta hinnasta tai potentiaalisesti kaikista edellä mainituista. Ulkoistamisella aiheutetaan lisää kustannuksia, kun palvelun laatu ja työntekijän asema heikkenevät. Samaan aikaan omistaja taatusti nauraa matkalla pankkiin. Yhtään lisää verotulojakaan ei kaupungille tästä tule. Ehkä päinvastoin, jos uusi omistaja päättää leikata palkkoja tai irtisanoa työntekijöitä.

Kuntaomisteisille toimijoille ulkoistamisessa on samassa määrin omat ongelmansa, kuten kaikessa ulkoistamisessa. Ulkoistamisessa ei luovuta ainoastaan palvelusta ja työntekijöistä, vaan myös kontrolli ja kustannukset siirtyvät ulkoiselle toimijalle. Jos kustannuksista ei vastata itse, ne nousevat varmasti. Ja jos kustannukset nousevat, on itsestään selvää, että tavoitteet säästöistä eivät toteudu. Ja politiikka, joka ei saavuta itselleen asettamia tavoitteita ei luonnollisesti ole kovin toimivaa.

Tällaisissa kysymyksissä mitataan, kuka on yhteisen edun puolella ja kuka markkinoiden asialla. Kuka on työntekijän kaveri ja kuka pääoman liittolainen. Työntekijät ja hyvinvointi tarvitsevat puolestapuhujansa, kun osa päättäjistä on valmis alistumaan yksityisen voitontavoittelun puolelle yleisen edun kustannuksella. Oulussa ja muuallakin. Suomessa on 1990-luvulta lähtien nähty niin paljon lyhtnäköisen uusliberalistisen politiikan tuhoisia jälkiä, että meillä ei ole varaa toistaa samoja virheitä enää uudelleen. Pienituloisuus ja pahoinvointi ovat lisääntyneet ja varallisuuserot kasvaneet. Samalla palkkojen osuus kansantulosta on pienentynyt ja pääoman osuus kasvanut.

On itsessään täysin absurdia, että Oulun kaupunki on tilannut yksityiseltä (ilmeisesti kokoomustaustaiselta) konsultilta säästölistansa, jota se on alkanut toteuttamaan. Yksinkertaisesti todettuna: kaupunki on maksanut konsultille, jotta hän kertoisi mistä meidän pitää säästää. Yksi argumentti säästölistan tilaamiseen Perlaconilta on ollut se, että kaupungin päättäjät eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen taloudellisista toimista. Tämä ei näytä pitävän paikkaansa sikäli, että oikeistoenemmistöinen valtuusto hyväksyi kaikki edellä mainitut ulkoistukset. Ja esim. vuonna 2014 käydyt henkilöstöä koskeneet YT-neuvottelut (joiden yhteidessä kaupunki rikkoi lakia), kuten aikaisemmatkin henkilöstöön kohdistuneet säästötkin osoittavat, että päätöksentekokyvyn puutteesta ei ole kysymys. Kysymys on pikemminkin siitä, että tulopuolen toimien tarkastelun sijaan halutaan leikkauksista, ulkoistamisesta ja yksityistämisestä tehdä ns. "objektiivinen" tai "puolueeton" tapa hoitaa taloutta. Ilmeisesti edes poliittinen oikeisto, kuten keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset eivät kehtaa seistä itse kannattamansa politiikan takana. Konsultin selän taakse piiloutuminen on aina helpompaa. Kuka tahansa ymmärtää, että demokratiassa päätöksiä tekevät kansan valitsemat päättäjät, eivät Perlaconin konsultit. Jos päättäjä ei miellytä, voi hänet äänestää ulos.

Väitän kenen tahansa ymmärtävän, että talouspolitiikkaa pitää harjoittaa useiden eikä harvojen ehdoilla. Kuka tahansa ymmärtää, että työllisyys ja verotulot auttavat taloutta enemmän, kuin ykstityistäminen ja ulkoistaminen. Kuka tahansa ymmärtää, että investointi laatuun ja panostus ennaltaehkäisyyn on aina parempi säästökeino, kuin julkisten menojen leikkaukset. Kuka tahansa ymmärtää, että kaupungin työntekijät ovat voimavara, eivät kuluerä.

Edesmennyt Ministeri Matti ahde (sd.) sanoi joskus viisaasti puhuessaan sosialidemokraattien historiallisesta tehtävästä: "Meidän tulee edustaa aina kansaa markkinoihin päin." Tätä politiikan periaatetta toivoisin noudatettavan nykyistä paremmin. Otan itselleni kuntavaaliteemaksi Oulun valtuuston 5.10.2020 päättämien ulkoistusten perumisen.

Oikeudenmukaisuutta ei saavuteta kerjäämällä, vaan taistelemalla – Demarinuorten uusi liittojohto valittu

Elokuun 28.–30. päivät vierähtivät osaltani Demarinuorten liittokokouksessa Lahdessa.

Koronan vuoksi järjestelyt olivat poikkeukselliset, koska käytössä oli kaksi eri kokoussalia ja niiden välillä etäyhteys. Videoyhteyksiin oltiinkin tosin panostettu varsin paljon. Olin itse ehdolla Demarinuorten liittohallitukseen ja pääsin osallistumaan varsin laadukkaaseen vaalipaneeliin, jossa meitä ehdokkaita tenttasi Eduskunnan Tiedusteluvalvontavaliokunnan pj. lahtelainen kansanedustaja Mika Kari.

Tulin valituksi liittohallitukseen ensimmäiseksi varaedustajaksi kaudelle 2020-2022. En liene ollut järin hyvin tunnettu Demarinuorten valtakunnallisella tasolla tähän mennessä, vaikka demari olenkin ollut jo verrattain pitkään. Siihen nähden tulokseni oli yllättävän hyvä. Liittokokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa, kahdeksan liittohallituksen varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä, joista itse olen siis nyt järjestyksessä ensimmäinen.

Liittohallitusehdokkaana painotin kolmea teemaa, joita mielestäni Demarinuorten tulee edistää politiikassaan: nuorten mielenterveysngelmien ja syrjäytymisen ehkäisyä, yhteiskunnallisten erojen kaventamista ja kansainvälisyyttä. Syrjäytymisen ja mielenterveysngelmien ehkäisyä, koska nuoret ovat Suomen tulevaisuus ja kansallisaarre. Yhteiskunnallisten erojen, kuten tulo- ja varallisuuserojen kaventamista, koska talousjärjestelmän tulee hyödyttää aina useita, ei harvoja. Kansainvälisyyttä, koska maailmaa ei voi koskaan ymmärtää liikaa, mutta sitä voi aina ymmärtää liian vähän.

Ilmaisin esittelupuheenvuorossani liittokokouksessa periaatteen, jota pidän kantavana periaatteena politiikassa ja edellä mainitsemissa teemoissani. Sen pohjalta on myöskin hyvä jatkaa eteenpäin:

Oikeudenmukaisuutta ei saavuteta kerjäämällä, vaan taistelemalla.

Miksi Sanna Marin on hyvä pliitikko?

Nykyisestä pääministeristämme Sanna Marinista (sd.) on tullut nopeasti poikkeuksellisen suosittu poliitikko. Kantar TNS:n Helsingin Sanomille toteuttama gallup osoitti vastikään, että 80 prosenttia suomalaisista ajattelee Marinin onnistuneen hyvin tehtävässään. Suomalaisista poliitikoista ainoastaan presidentti Niinistö yltää korkeampiin lukemiin (87 prosenttia).

Moni arvioi Marinin suosion perustuvan lähinnä siihen, kuinka hänen hallituksensa on hoitanut Koronaviruksen aiheuttamaa poikkeustilaa. Pääministeri on erityisesti ollut esillä useissa tiedotustilaisuuksissa, joissa hallituksen ministerit esittelivät säännöllisesti rajoitustoimia, suosituksia taloudellisia toimia ja lopulta poikkeusolojen asteittaista purkamista. Itse kuitenkin väitän, että pelkkä viruspandemia ja julkisuus eivät selitä Sanna Marinin suosiota. Monissa maissa valtaa pitävät poliitikot ja hallitukset ovat nostaneet susiotaan, mutta esimerkiksi USA:n presidentti Trumpin suosio on alun hyppäyksen jälkeen laskenut. Asiaan saattaa liittyä hänen taipumuksensa osoittaa totaallista irtautumista reaalitodellisuudesta esimerkiksi "desinfiointiainetta suoneen"- tyylisillä lausunnoillaan. Pelkät poikkeusolot eivät riitä. Myös sillä on väliä miten kriisi on hoidettu. Suomi on selvinnyt todella hyvin koronaviruksesta. Kirjoitushetkellä 5.7.2020 tartuntoja on Suomessa todettu yli 7000 ja kuolleita on yli 300. Naapurimaassamme Ruotsissa tartuntoja on todettu yli 70 000 ja koronasta johtuvia kuolemia on yli 5400. Trumpin USA:ssa tartuntaluvut ovat lähteneet jopa uuteen kasvuun.

Mutta edes pelkkä koronavirus ei selitä Marinin suosiota. Häneen liittyy myös muita ominaisuuksia, joilla uskon olevan monen silmissä väliä. Listaan muutamia seikkoja, joita itse arvostan hänessä. Olen nimittäin arvostanut Marinia siitä lähtien, kun hänet valittiin SDP:n varapuheenjohtajistoon vuonna 2014. Muistan sen varsin hyvin, koska olen itse liittynyt puolueen jäseneksi vuonna 2013.

Sanna Marin edustaa sosialidemokraattien vasemmistosiipeä, johon voidaan lukea aikaisemmista poliitikoista suuresti arvostamani Erkki Tuomioja, joka on Suomen historian pitkäaikaisin ulkoministeri ja Tarja Halonen, joka on luonnllisesti maamme ensimmäinen naispresidentti. Miellän myös itseni SDP:n vasempaan laitaan. Marinin vasemmistolaisuus on käynyt ilmi mm. siinä miten hän suhtautuu leikkauspolitiikkaan tai vaikkapa yksityistämiseen: todella kielteisesti. Lisäksi hän on perinteisemmän vasemmistolaisuuden tavoin ottanut kantaa myös työntekijöiden aseman parantamiseen. SDP:n perustamisen 120-vuotis juhlissa vuonna 2019 hän otti kantaa sen suhteen mikä on tulevaisuudessa työväenliikkeen tavoite. Hän mainitsi mm. kuusituntisen työpäivän. Myös itse kannatan kuusituntista työpäivää. Sitä on Suomessa testattu työ- ja elinkeinoministeriön organisoimassa hankkeessa, jonka EU rahoitti 1990-luvun loppupuoliskolla. Esimerkiksi kokeilussa mukana olleen Nokian Renkaiden tuottavuus parani yli 30 prosenttia. Työpoissaolot vähenivät. Kuusituntinen työpäivä lisää sekä työn tuottavuutta, että työhyvinvointia. Monta vuosikymmentä Suomessa on ollut vallalla oikeistolainen ideologia, jonka mukaan työaikaa pitää pidentää ja ainoa asia, jota työntekijöille tarjotaan on palkkamaltti ja työehtojen asteittaiset heikennykset. Ajatus kuusituntisesta työpäivästä kääntää asetelman päälaelleen: tuottavuus kasvaa, kun työntekijöiden hyvinvointiin ja työehtoihin panostetaan.

Sanna Marin on myös poikkeuksellisen asiakeskeinen poliitikko. Kun koko 2010-luku on Suomessa osittain perussuomalaisten vuoden 2011 vaalivoiton ja sosiaalisen median yleistymisen myötä ollut politiikan karnevalisoitumisen ja medianäkyvyyden hakemisen aikaa, ovat asiakysymykset jääneet valitettavasti taka-alalle. Sanna Marin on tuonut tähän muutoksen. Vaikka Marinin esiintymistä ja viestinnällisyyttä kehutaan, on hänen esiintymisessään läsnä aina ennen kaikkea selkeys ilman outoja keinotekoisen värikkäitä medialle suunnattuja letkautuksia, joista hyvänä esimerkkinä ovat Timo Soinin vuosikausia jatkuneet heitot. Marin keskittyy sutkautusten sijaan asiasisältöön ja esittelee senkin usein kohta kohdalta poikkeuksellisen selkeästi.

Jos katsoo eduskunnan kyselytunteja tai haastatteluja Marinista, huomaa myös hänen rauhallisuutensa ja asiallisuutensa. Eduskunnan kyselytynti on usein erityisesti televisioitujen kyselytuntien osalta politiikan teatteria, jossa edustajat erityisesti oppositiosta pyrkivät maksimoimaan huomion letkautuksilla, räyhäämisellä ja samojen ennalta opeteltujen puolueen viestintälinjan mukaisten hokemien toistamisella ilman yritystäkään kuunnella, miten hallituksen ministerit kysymyksiin vastaavat. Toki varmasti poikkeuksiakin on. Joka tapauksessa Sanna Marin vastaa myös suoranaisen typeriin kysymyksiin raa'an asiallisesti. Toki jos kysymyksessä ei ole järjen hiventä, Marin toteaa asian paikkaansapitämättömyyden, mutta senkin hän tekee asiallisesti. Jo Tampereen raitiovaunusta käydyn valtuustokeskustelun vetämisessä hän osoitti lehmän hermoja valtuuston puheenjohtajana. Viron äärioikeistolaisen sisäministerin ja konservatiivisen kansanpuolueen puheenjohtajan typerään "kassatyttö"-nimittelyynkin hän vastasi lähinnä epäsuoran yleisluontoisesti ja asiapitoisesti: Suomessa myös pienituloisen perheen lapsesta voi tulla pääministeri.

Marin on myös todella maanläheinen ihminen. Liian usein poliitikot ovat oman äänensä sävyyn rakastuneita elitistejä, jotka eivät näytä omaavan kovin mairittelevaa kykyä nöyryyteen ja empatiakykyyn. Marin on juuri päinvastainen. Hänellä on jalat maassa, hän ei korosta koskaan itseään tai henkilökohtaisia ominaisuuksiaan. Silloinkin, kun media ulkomaita myöten on nostanut esille hänen ikänsä (Marin nousi pääministeriksi 34-vuotiaana maamme historian nuorimpana) tai hänen sukupuolensa, hän toteaa aina, että henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ei ole hänelle merkitystä. Olen itse tavannut Marinin tähän mennessä kerran. Vuonna 2016 Demarinuorten liittokouksessa Tampereella. Marin oli tuolloin ensimmäisen kauden kansanedustaja. Liittokouksen iltaohjelmaan kuului museokeskus Vapriikissa järjestetty tilaisuus. Marin kätteli ja halasi läpi kaikki lähemmäs 300 liittokokousdelegaattia.

Sanna Marin on asiantunteva olematta elitisti ja kansanomainen olematta populisti. Hän on asiakeskeinen ja radikaali samaan aikaan. Nähdäkseni nämä ominaisuudet tekevät hänestä hyvän poliitikon.

Suomalainen velkakeskustelu liittyy aina oireeseen, mutta ei tautiin

Koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen taantuman myötä Suomessa on päästy keskustelemaan taas valtion velkaantumisesta. Suomalaiseen velkaantumiskeskusteluun liittyy yleensä erityisesti oikeistolaisten tahojen tuoma näkökulma velkaantumiseen, jota usein media ja elinkeinoelämä mielellään tukevat. Näkökulmaan liittyy suuri valtion velkaantumisen vastustaminen, ajatus siitä, että velkaantuminen on tiukalla talousplitiikalla lopetettava mahdollisimman nopeasti.

Suomalaisen velkaantumiskeskustelun ongelma vuodesta toiseen on se, että meillä keskustellaan mielummin oireesta, kuin itse taudista. Puhutaan mielummin velkaantumisesta, kuin siitä, mikä velkaantumista aiheuttaa. Valtion velkaantumisessa on pohjimmiltaan kysymys vertulojen nopeasta putoamisesta. Tämä veropohjan rapautuminen yhdistettynä kysynnän heikkeneminen tilanteessa, jossa yksityinen sektori säästää enemmän, kuin se investoi johtavat valtion tulojen ja menojen epätasapainotilaan. Jos oire on valtion velkaantuminen, on verotulojen romahdus ja krooninen investointi ja kysyntävaje tauti.

Oikeistolaisen velkakeskustelun ongelma on siinä, että siinä suhtaudutaan todella penseästi myös talouden elvyttämiseen. Elvyttämisellä pyritään saamaan talouden rattaat uudelleen pyörimään kokonaiskysyntää elvyttämällä. Myös tämä on ajankohtaista, koska Marinin hallitus on koronaviruksen aiheuttaman taloustaantuman elvyttämiseksi esitellyt 5,5 miljardin euron lisäbudjetin. Budjetissa panostetaan mm. 134 miljoonalla eurolla koulutukseen niin, että opiskelupaikkoja lisätään tänä vuonna 4000 kappaletta ja ensi vuonna jopa 10 000 paikkaa. Ideana luonnollisesti on tarjota työttömyyden yleistyessä erityisesti nuorille paremmat tulevaisuuden näkymät sikäli, kun opiskelu on parempi vaihtoehto, kuin syrjäytminen ja koulutusasteen nousu tukee myös talouskasvua ja työllisyyttä pitkällä aikavälillä. Kaikkiaan lapsiin ja nuoriin panostetaan 310 miljoonaa euroa, koska lasten ja nuorten pahoinvoinnin arvioidaan lisääntyneen erityisesti epidemiaa torjuvien rajoitusten aikana. Ilmastotoimiin panostetaan 300 miljoonaa euroa, joka on myös järkevää, koska vihreä teknologia luo oikein toteutettuna uusia työpaikkoja ja on myös välttämätöntä yhteiskunnan muuntamiseksi ympäristön kannalta kestävään muotoon. Liikenneyhteyksiin panostetaan lisäbudjetissa 450 miljoonaa. Tämän talousvaikutukset ovat ilmeiset. Työvoiman liikkuvuus ja teollisuuden toimintaedellytykset ovat täysin riippuvaisia teistä, raiteista ja satamien väylistä. Esimerkiksi Kemin mahdollinen biotuotetehdas vaatii tuekseen teiden rakentamista ja mm. siihen hallitus panostaa. Lisäksi ihan jo liikenneinfran rakentaminen työllistää suoraan rakennussektoria. Kunnat, joiden talous on kärsinyt koronaviruksesta paljon siinäkin mielessä, kun niiden talous oli jo valmiiksi heikolla tolalla Sipilän kilpailukykysopimuksen myötä työntekijöiden palkasta veloitettavien eläke- ja vakuutusmaksujen aiheuttaman verotulojen menetysten vuoksi saavat 1,4 miljardia euroa. Joukkoliikenteeseen lisätään 755 miljoonaa euroa, josta raideliikenteeseen menee noin 600 miljoonaa. Sairaanhoitopiirit saavat 200 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen korotuksiin tulee 60 miljoonaa euroa. Samoin ikäihmisten palveluihin.

Kun velkaantuminen ymmärretään seurauksena taludellisesta taantumisesta, ollaan itse asian ytimessä. Elvytystoimenpiteillä pyritään siihen, että kysyntä saadaan elpymään, rahaa päätyy investointien ja kulutuksen kasvun myötä enemmän talouden kiertoon, kuin säästöön ja näin ollen myös verotulot kohenevat yritysten tulosten ja työllisyyden nousun avittamana. Verotulojen kasvattaminen on täysin välttämätöntä talouden tasapainottamiseksi. Suomeksi sanottuna, vaikka talouden elvyttäminen tapahtuu velkavetoisesti, se kuitenkin edesauttaa tasapainoiseen budjettiin pääsemistä, joka puolestaan on edellytys velkaantumisen lopettamiselle.

Oikeistolaisen velkantumiskeskustelun ongelma piilee siinä, että siinä keskitytään enemmän lyhyen aikavälin leikkauksiin ja samaan aikaan todella ironisesti verojen alennuksiin. Sekä kokoomus, että perussuomalaiset rakentavat politiikkansa veronalennusten varaan:

Petteri Orpo lupaa miljardin euron tuloveroalen kokoomuksen vaaliohjelmassa

Jussi Halla-ahon mukaan Suomen taloutta voisi vahvistaa veronkevennyksillä – HS:n haastattelemat professorit tyrmäävät väitteen

Jos tämän vuoden budjetissa olisi heidän tahtonsa mukaisesti alennettu veroja ja päälle olisi iskenyt koronavirus, olisi valtion taloudessa huomattavasti suurempi alijäämä, koska viruksen aiheuttaman laman päälle olisi vieläpä poliittisesti pyritty rapauttamaan valtion veropohjaa. Se ei näytä estävän näitä oikeisto-opposition puolueita sinisilmäisesti väittämästä, että heidän talouspolitiikkansa olisi kireää ja velkaantumisen vastaista.

Velkaantumisvastaiselle retoriikalle on myös tyypillistä se, että toimenpiteet painottuvat lähinnä julkisten menojen leikkauksiin, työntekijöiden aseman heikentämiseen, josta esimerkkinä on mm. ajoittain työnantajajärjestöjen masinoimana julkiseen keskusteluun hyppäävä paikallisen sopimisen edistäminen tai jo mainitsemani Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus. Toki myös keskustalaiset ovat uusvanhan ministerin Matti Vanhasen suulla esittäneet taas eläkeiän pidentämistä, vaikka ovatkin hallituksessa. Se saavatko sitä läpi on eri asia.

Kuka tahansa voisi kuvitella, että jos edellä mainitut elvytystoimenpiteet jätettäisiin nyt toteuttamatta ja kaikista näistä kohteista säästettäisiin, jättäisi se yhteiskuntaamme sellaisia jälkiä eriarvoistumisen, köyhyyden lisääntymisen, nuorten syrjäytymisen, vanhusten aseman heikkenimisen, koulutusjärjestelmän alasajon jne. myötä, joita korjattaisiin vuosikymmenien päästä, jos silloinkaan. Esimerkki tällaisesta toimintatavasta oli 1990-luvun laman hoitaminen, joka näkyy siinä, että 1997 syntynyt ikäluokka "Nokia sukupolvi" on itse asiassa pahoinvoivempi ja eriarvoisemmassa asemassa, kuin 1987 syntyneet ns. "laman lapset", joiden kohdalla laman on todettu vaikuttaneen pitkittyneenä työttömyytenä, mielenterveysongelmina ja koulutuksesta ulos putoamisena. Vaikutukset tulevat siis viiveellä. Saatan toistaa itseäni, kun sanon, että ongelmien hoitaminen jälkikäteen on aina yhteiskunnalle kalliimpaa, kuin niiden ehkäiseminen, mutta tätä ei valitettavasti voi suomalaisessa politiikassa liikaa korostaa.

Toinen ongelma tässä näennäisessä velkaantumisvastaisuudessa on huomion vieminen pois verojen korotuksista. Silloin jouduttaisiin nimittäin aidosti puntaroimaan vaihtoehtoa siitä, kuinka paljon suurten tulojen, suurten pääomatulojen ja varallisuuden verotusta tulisi kiristää. Sdp:n tavoite on juuri nyt saada läpi 5 prosentin lähdevero sijoituksille ja pörssin ulkopuolisten yritysten alennetut osinkoverokannat korkeammalle tasolle. Se miksi kokoomus ja perussuomalaiset eivätkä kyllä Suomen Yrittäjät tai Elinkeinoelämän Keskusliittokaan näistä keinoista juuri puhu johtuu tietysti siitä, että nämä organisaatiot ovat lähinnä kulisseja rikkaan omistavan luokan etujen ajamiselle. Ek:n hallituksen jäsenistä 64% kuuluu Suomen rikkaimpaan promilleen (siis rikkaimpaan prosentin tuhannesosaan!) Kokoomuksen jäsenistön mediaaniansiot ovat noin 4400 euroa kuussa, kun suomalaisilla yleensä se on noin 2700 euroa. Perussuomalaisetkin ovat todellisuudessa miljonääriluokan puolue, vaikka antavat toisin ymmärtää. Sdp:n veroasiantuntija Lauri Finer on hyvin eritellyt PS:n vaihtoehtobudjettia. Mm sitä, kuinka puolueen ehdottamat 547 miljoonan euron veronkevennykset ja yritystukien korotukset suosisivat rikkaita samalla, kun puolue olisi halunnut tehdä leikkauksia 741 miljoonan euron arvosta. Finer on myös tuonut ilmi, kuinka Marinin hallituksen aikeet puuttua pöytälaatikkofirmojen kautta tapahtuvaan verovälttelyyn estäisi perussuomalsten miljonäärikansanedustaja Veikko Vallinin harjoittaman veronkierron Viron kautta. Tähän Vallin vastasi todella asiattomasti, joka kertoo siitä, että puolueen eduskuntaryhmän jäseninä on aikuisia lapsia ja kuinka heidän veronkierrosta puhuminen osuu hermoon. Syy miksi oikeisto ei halua puhua verojen korotuksista niiden toteuttamisesta puhumattakaan johtuu siitä, että heillä on oma lehmä ojassa. Tästä huolimatta suurituloisten ja varakkaiden verojen korotukset ovat täysin välttämättömiä tulopohjan vahvistamiseksi.

Elvyttämisen ja veropohjan vahvistamisen lisäksi tulee varmasti tehdä uudistuksia, mutta niiden on oltava sosiaalisesti kestäviä. Esimerkiksi jo Marinin hallituksen ohjelmaankin kirjattu oppivelvollisuuden pidentäminen ja toisen asteen koulutuksen maksuttomuus on useiden ekonomistienkin mukaan välttämätön työllisyystoimi. Sen vaikutukset toki ovat pitkäaikaisia. Lisäksi se ehkäisee syrjäytymistä, kun nykyinen kestämätön tilanne, jossa 4000 ihmistä jokaista ikäluokkaa kohden jää ilman toisen asteen koulutusta korjattaisiin. Myös vuodesta 1999 lähtien väännetetty sote-uudistus olisi pitkän aikavälin kustannustehokkuutta edistävä toimenpide. Marinin hallitus on varsin lähellä toteuttaa sen ilman perustuslain vastaisia toimenpiteitä tai ideologisesti motivoituneita markkinamalleja.

Joka tapauksessa valtion velkaantumisesta tulee muistaa seuraavat asiat: Mikä sitä aiheuttaa, miten tämä tilanne korjataan ja miten toimenpiteet vaikuttavat pitkällä aikavälillä. Imagon pönkittämistä varten toteutettu kamreerimainen poseeraminen veronalennuspuolueilta näyttää tässä valossa todellisen luonteensa. Puhutaan siis asioista niiden oikeilla nimillä.

Oulu perui välittömät lomautukset, mutta...

Toisin kuin aikaisemmassa kirjoituksessa vielä uumoilin, Oulun kaupunki ei vielä tänä vuonna lomauta työntekijöitään. Kaupunginhallitus päätti 19.5, että lomautukset siirretään ensi vuoden puolelle ja kaupunki pyrkii rakentamaan säästölistan, jossa leikkuriin ovat menossa kaupungin työntekijöiden lounasedut, Smartum-etu eli työntekijöiden verovapaa kulttuuri- ja liikuntaetu ja myös muita laaja-alaisia 17,5 miljoonan euron henkilöstösäästöjä suunnitellaan.

Toisin sanoen, vaikka lomautukset eivät toteudu tänä vuonna on virheellinen perusanalyysi voimassa sikäli, että lomautuksilla ja leikkauksilla ajatellaan synnytettävän jotakin muuta kuin lisääntyvää kurjuutta, pieneneviä tuloja ja lakisääteisten palveluiden, kuten koulutuksen ja terveydenhuollon toiminnan välitöntä vaarantumista ja kustannusten nousua.

Voi pohtia esimerkiksi sitä, että jos perusterveydenhuolto säästää henkilöstöstä, niin ne säästöt näkyvät myöhemmin erikissairaanhoidon kulujen kasvuna. Huonokuntoinen vanhus ei muutu hyväkuntoiseksi, vaikka hänen kuntoutuksensa lykkääntyisi tai vaikeutuisi, kun asiasta vastaavat ammattilaiset olisivat joko lomautettuina tai muiden henkilösäästöistä joutuvien kuormitusten, kuten sijaisten palkkaamatta jättämisen tai avautuvien työpaikkojen täyttämättä jättämisen vuoksi ylityöllistettyinä. Säästösyistä tapahtuva työntekijöiden kuormitus näkyy myös tiettävästi sairauslomien lisääntymisenä, joka kasvattaa kustannuksia.

Smartumiin ja henkilöstöstä säästämiseen liittyen Kalevassa oli oivallinen mielipidekirjoitus: Oulun kaupunki yrittää säästää työntekijöiden kustannuksella – karsittavien etujen vaikutukset työhyvinvointiin ja -motivaatioon kyseenalaiset

Voi nimittäin miettiä missä määrin kaupungin työntekijöiden liikuntamahdollisuuksista säästäminen Smartum-leikkauksen muodossa lisää jaksamista ja hyvinvointia, kun kaikki tietävät liikunnan hyödyt ihmisen fyysiselle, mutta myös henkiselle terveydelle. Onko lounasedusta luopuminen edes kannattavaa, jos työntekijät pyrkivät kompensoimaan nousevat hinnat turvautumalla johonkin muuhun palveluun, kuin kaupungin omaan ateriapalveluun? Todennäköisesti Oulun serviisi menettää enemmän tuloja, kuin kaupunki saa säästöstä. Lounasedusta luopuminen säästäisi arviolta 720 000 euroa. Ironista myös, että Oulu pyrkii säästämään työntekijöiden kulttuuripalveluiden edusta tilanteessa, jossa se pyrkii euroopan kultturipääkaupungiksi vuonna 2026. Milläköhän tätä "pääkaupungin" asemaa tavoitellaan jos ei elävällä ja monipuolisella kulttuurielämällä? Luterilaisella ankeudellako?

Oulussa siis pidetään jääräpäisesti kiinni säästämisestä ilman ajatusta siitä, että lyhyen tähtäimen säästäminen kasvattaa kustannuksia pidemmällä aikajänteellä katsottuna ja siten tekee itsensä kannattamattomaksi. Tässä ei ole juurikaan mitään uutta, mutta itseä ainakin turhauttaa se, että menneisyyden virheistä ei ilmeisesti ikinä opita.

Oululaista koronapolitiikkaa: erityislasten heitteellejättöä ja lomautuksia

Kun olemme pari kuukautta eläneet koronaviruksen keskellä, ovat kriisin taloudellis-poliittiset vaikutukset alkaneet näkyä myös paikallistason politiikassa.  Erityisesti palvelualojen yritykset, joiden toiminta perustuu luonnollisesti ihmisten palvelemiselle, eli tavalla tai toisella fyysiessä kontaktissa olemiselle joutuivat keskeyttämään liiketoimintansa. Osaa yrityksistä on vaivannut asiakaskato. Osa on määrätty suljettavaksi. Ensimmäisenä kiinni menivät ja lopulta määrättiin ravintolat. Luonnollisestikin yritysten heikko tulos heijastuu muuhun talouteen korona-ajalta selvästi normaalia heikompana yhteisöveron kertymänä. Myös vuokranmaksua on pyritty joustavoittamaan. Vaikka tämä on omiaan lyömään lommon valtion ja kuntien taluouteen, on selvääkin selvempää, että vyönkiristyspolitiikka, eli työntekijöiden irtisanominen ja lomauttaminen tai muunlaiset leikkauset vaikkapa kuntien toimesta eivät tuo eurakaan lisää menetettyjä verotulojoja takaisin.

20.3 pääministeri Sanna Marin vetosi kuntiin sen suhteen, että ne eivät irtisanoisi tai lomauttaisi vaikeasta taloustilanteesta huolimatta henkilöstöään. Samalla hän ilmoitti hallituksen suunnittelevan apupakettia suomalaisille kunnille. Vetomus korkeimmalta taholta oli järkevä, koska vaikka irtisanomisilla ja lomautuksilla saatettaisiinkin tavoitella henkilöstökulujen leikkaamista, on kyseessä kuitenkin harvinaisen huono päätös taloudellisesta näkökulmasta. Kuntien työntekijöiden palkkakulujen leikkaaminen johtaa nimittäin palkasta maksettujen verojen, kuten tuloverojen ja kuntaveron (kuntien perimän tuloveron) verokertymän heikkenemiseen. Erityisesti irtisanomisissa on ongelmana myös työttömyyden kasvu, joka puolestaan paisuttaa työttömyysturvamenoja. Leikkaamalla voidaan saada siis pahimmillaan menot räjähdysmäiseen kasvuun ja verotulot salamannopeaan pudotukseen, vaikka loogisesti ajateltuna luulisi tavoitteen olevan juuri päinvastainen laskusuhdanteen vallitessa. Kuntien budjettialijäämä ei katoa kasvattamalla alijäämää. Vaikutukset heijastuvat myös yksityiselle sektorille. Sosiaali- ja terveystoimen työntekijöiden kyky tehdä asiakkaistaan kuntoutusarvioita vaikuttaa siihe, kuinka hyvin ihmiset siirretään Kelan jatkokuntoutuksen piiriin. Nämä palvelut Kela pulestaan tilaa yksityisiltä yrityksiltä ostopalveluina. Jos julkisen sektorin toiminta lomautusten myötä heikkenisi, heikentäisi se myös merkittävällä tavalla yksityisen sektorin yritysten toimitaedellytyksiä tilanteessa, joka on yrityksille jo valmiiksi vaikea. Kaikkiaan voisi sanoa, että Marin käytti pääministerin arvovaltaa fiksulla tavalla.

Mitä tekikään Oulun kaupunki pääministerin vetoomuksen jälkeen? Ottiko se vinkistä vaarin ja ilmoitti, että tilanteen vaikeudesta huolimatta kaupunki ei lomauta työntekijöitään? No ei tietenkään ilmoittanut. Se teki juuri päinvastioin.

29.3 kaupunki lomautti pikaisesti erityislasten koulunkäynninohjaajat. Koulujen etäopetukseen siirryttäessä monet oppilaat ovat kohdanneet haasteita uuden kotoa etäyhteyksillä tapahtuvan oppimisen vuoksi. Osoittaa jotakin Oulun päättäjien harkintakyvyn puutteesta, että juuri erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden koulunkäynninohjaajat lomautettiin ilman ennakkokeskusteluja ja vielä tilanteessa, jossa erityisen tuen tarve ei ole ollenkaan entisestään vähentynyt, vaan päinastoin kasvanut. Kohun noustua osa ohjaajista palautettiin töihin. Mutta ei tässä vielä kaikki, Oulussa kun ollaan.

24.4 Oulun kaupunki ilmoitti aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelut, tai "neuvottelut" aloitettiin työn juhlan kunniaksi vappuna ja ne päättyivät 15.5 lomautuksiin, jotka eri asteisina koskevat koko henkilöstöä.

Eli Oulun kaupunki pääministeri Marinin kehotuksista huolimatta on valmis heikentämään entisestään omaa talouttaan lomautuksilla tilanteessa, jossa sen talous heikentyy jo valmiiksi. Lomautukset kohdistettiin heti pääministerin vetoomuksen jälkeen kaiken lisäksi ensimmäisenä ihmisiin, jotka ovat heikommassa asemassa, eli erityisen tuen oppilaisiin. Herää vääjäämättäkin ajatus, että kaupungin päättävillä paikoilla ei ole hirveän hyvää käsitystä ihmisten arkielämästä tai edes mistään realitodellisuutta ohjaavista asiainlaidoista.

Tässä on kenties hyvä syy äänestää ensi kuntavaaleissa sellaista ehdokasta, joka pyrkii hahmottamaan talouden kokonaisuutena ja joka ei itsetarkoituksellisesti halua heikentää erityislasten asemaa poikkeustilanteessa huonoilla taloudellisilla argumenteilla. Eli esimerkiksi minua ja SDP:tä.